Logo Näytelmat.fi

Täällä rillumarein alla

Draama,
Komedia,
Musiikkinäytelmä

2012

Synopsis

Tarina heistä, jotka loivat pohjan sodanjälkeiselle suomalaiselle kulttuurille

Eletään 1940-luvun loppupuolta. Helismaa, Kärki, Rautavaara ja Esa Pakarinen ovat iltamakiertueella ja piristävät jälleenrakentavaa Suomen kansaa. Rautavaara laittaa kuitenkin kiertueen poikki ja jatkaa omilleen. Helismaa on hädissään, mutta Toivo Kärjen kanssa hän ryhtyy tekemään toden teolla lauluja sekä laulunäytelmiä. Syntyy Rillumarei -kulttuuri – Suomen populaarikulttuurin kivijalka.

Suomen Filmiteollisuuden johtaja TJ Särkkä innostuu Rovaniemen markkinoilla -kappaleesta ja alkaa elokuvarumba, jonka aikana syntyy muun muassa toistakymmentä Pekka Puupää -filmiä.

Puupäiden pääosissa ovat Pakarinen, Masa Niemi sekä kuukausipalkkalainen Siiri Angerkoski. Ennen pitkää työ alkaa turhauttaa kaikkia. Kotielämä on vaikeaa, kiertämisen ja viihteen tekemisen varjopuoli alkaa näyttäytyä. Kärki turhautuu Särkän kieltäessä tältä Tuntemattoman sotilaan sävellystyön. Lopulta SF alkaa äkistää konkurssia, Särkkä sanoo lopettavansa Puupää-filmien teon ja Masa Niemi päätyy tekemään itsemurhan.

Aika kuluu. Helismaan sairaus alkaa näkyä, musiikkityylit ovat muuttuneet uuden vuosikymmenen myötä. Rautavaara on alkanut alkoholisoitua, Pakarinen kiertää Sokoksen tavarataloja. Rillumarei on kuollut, Kärki ja Helismaa pohtivat elämäntyötään. Helismaan ja Rautavaaran välit paranevat, mutta Helismaa on jo kuoleman merkitsemä mies.

Reino Helismaa kuolee helmikuussa 1965.

 

Musiikin esitysoikeudet ovat julkaisijoilla ja ne on varmistettava erikseen. Lue lisää: Suomen Musiikkikustantajat / Teosto.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

56

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 0

Naisia: 0

Yhteensä: 0

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.