Logo Näytelmat.fi

Suomenhevosen tarina

Draama,
Komedia

2018

Synopsis

Näytelmä seuraa vauhdikkaasti Lahtisen perheen tarinaa kolmen sukupolven ajan. Siinä kuljetaan samalla itsenäisen Suomen satavuotinen taival levottomista alkuvuosista nykyhetkeen asti. Itsenäisen Suomen tarinaan kytkeytyy suomenhevosen tarina. Tarina alkaa, kun Lahtisen isäntä ostaa Tuusulan Rantatiellä asuvalta kirjailija Juhani Aholta Pekka-hevosen. Se palvelee Lahtisia talvisotaan saakka; sodan jälkeen on aika hankkia uusi hevonen.

Ihmiskohtalot yhdistyvät näytelmässä suomenhevosen tarinaan saumattomasti, iloineen ja murheineen. Myös merkittävät kansalliset tapahtumat käydään läpi. Ne koskettavat Lahtisia, kuten kaikkia suomalaisia. Suomenhevosen ja Lahtisten tarinaa täydentävät musiikkinumerot, joissa lauletaan tietysti hevosista. Jo kotimaisen kevyen musiikin hevosaiheisten laulujen lukumäärästä voi päätellä, että hevosella on suomalaisten sydämissä erityisasema.

Kantaesityksessä näyttämöllä oli kaksi elävää hevosta, mutta ne eivät ole välttämättömiä. Suomenhevosen tarina on kertomus Suomesta, suomenhevosesta ja suomalaisista. Katsoja pääsee kokemaan sadan vuoden palasen kotimaansa historiaa.  Samalla hän tutustuu uudelleen kauan kadoksissa olleeseen ystävään, suomenhevoseen.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

40

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

17/11/2017, Keski-Uudenmaan Teatteri

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 5

Naisia: 4

Yhteensä: 9

Muita rooleja

2-3 lasta

Joustavasti roolitettavissa, tuplausmahdollisuus.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.