Pikkukaupungissa nimeltä Riksu alkaa tapahtua.
Vapaapäivää viettävä konstaapeli Jarmo Jakkarainen nuokkuu hiukkasen juopuneen oloisena kaljakuppilan baarijakkaralla. Kuuluu älähdys. Jakkarainen hätkähtää hereille. Murha. Ei vaan kaksi. Kaksi naista on puukotettu. Eikä aikaakaan, kun tulee tieto toisesta kapakasta. Kaksi naista on puukotettu, ja myöhemmin illalla kolmannesta. Viides puukotuksen uhri, ja mahdollinen kuudes ehti livistää.
Poliisit rynnistävät hommiin. Ikävä kyllä mikään ei suju niin kuin pitäisi. Rikostutkinta on jotain sinnepäin. Silminnäkijät tietävät, näkivät kaiken, eivätkä silti tiedä muuta kuin mitä kuvittelevat nähneensä. Syyttävät toinen toistaan. Yksi näki sitä toinen sitä sun tätä.
Ravintoloiden asiakkaiden suhtautuminen hirmuisiin tapahtumiin on outo, ja porukka vain soittaa suutaan, keskittyy kähinöihinsä viihdyttäen itseään ja toisiaan. Aivan kuin juttu olisi vitsi.
Kun murhavyyhti lopulta selviää, murhaaja löytyy, se ei olekaan selvä. Murhaajia on monta. Poliisien riemuvoitto onnistuneesta rikoksen selvittämisestä on paha moka. Kuka tai ketkä murhasivat viisi naista ja miksi? Karmea tarina, jonka sekä näytelmän henkilöt että käsikirjoittaja tyystin sössivät.
Ainoastaan katsoja tietää totuuden.