Logo Näytelmat.fi

Riisuminen

Draama,
Komedia

1984

Synopsis

Kohua herättäneen näytelmän kantaesitys tapahtui Tampereen Työväen Teatterissa Ossi Räikän ohjauksella Teatterikesässä 1984. Sitä edelsi melkoinen julkisuus: pääministeri Kalevi Sorsa lähetti tulevasta näytelmästä Iltalehdestä luettuaan kirjailijalle postikortin, jossa moitittiin sensaatiolehdistön aiemmin julkaiseman jutun käsittelyyn ottamista. Näytelmässä kuvataan ministerin ja hänen entisen tyttöystävänsä kohtaamista ja yhtä yötä hotellisviitissä. Molemmat olivat nuoruutensa päivinä tulevaisuuteen uskovia vallankumoushaaveilijoita; toisesta tuli sosialidemokraattiministeri, toinen pettyi taistolaisuuteen, mutta yhä on jotain, joka heitä yhdistää. Keskeisin teema on suhde valtaan ja ihanteisiin. Näytelmässä, joka kirjoitettiin 1983, kaksi vuotta ennen kuin Neuvostoliitossa alkoi uudeksi uskottu glasnostin aika, sanotaan, ettei uusia vallankumouksia tule, ennen kuin entisten – Leninin – patsaat on kaadettu. Vuosikymmenen vaihtuessa ne alkoivatkin kaatua rytinällä koko sosialistisessa leirissä. Rooleissa olivat Laila Räikkä ja Raimo Grönholm. Näyttelijöiden alastomuus herätti huomiota, mutta siitä eteenpäin alastomia nähtiin näyttämöillä taajaan. Vuonna 1986 esitettiin Lauri Törhösen ohjaama filmiversio, jossa näyttelivät Eeva Eloranta ja Erkki Saarela. Samana vuonna kirjailija ohjasi itse kuunnelmaversion, jossa esiintyivät Eeva Litmanen ja Tom Pöysti. Näytelmästä sovitettu novelliversio julkaistiin 2002 Gummeruksen kokoamassa rikosnovellikirjassa. (Lähde: Raija Orasen kotisivu)

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

62

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

17.8.1984 Tampereen Työväen Teatteri

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 1

Naisia: 1

Yhteensä: 2

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.