Naapurit ovat rakkaita sanotaan. Joskus naapurirakkaus vähän säröilee ja kupliikin, kun väärinkäsitykset koettelevat naapurisopua ja hieman parisuhdettakin. Raimon voileivänsyönti keskeytyy, kun naapurin aita pitäisi maalata. Ja mitä viljeleekään Jaakko naapurinsa kiusaksi, jotain kiellettyäkö? Kukaan ei myönnä sekaantuvansa toisten asioihin, mutta sekaantuuko sittenkin?
Tapahtumapaikkana on naapurusto, jota ei vielä ole kartalla. Tokikin alueella on asuttu jo ainakin yksitoista vuotta, mutta yhteisymmärrystä paikan tai tien nimestä ei ole. Kertun ja Jaakon naapurissa Saarinen vaalii pulujaan ja pihanurmikkoaan säntillisen tarkasti. Jaakko vaalii Pösöään ja kasvattaa kukkia, hieman erikoisia, mutta kukkiapa hyvinkin. Paritalon toisessa päässä, Kertun kuuloetäisyydellä, asuvat Marjatta ja Raimo. Elo sujuu verkkaisen tasaisesti Kertun tarkkaillessa haukansilmin ympäristöään ystävänsä Sylvin säestäessä. Kun naapuritaloon muuttaa uusi perhe, väärinkäsitykset saavat alkunsa.
Rakas Naapuri on komedia, joka naurattaa hahmoillaan ja hyväntahtoisella huumorilla. Lopussa opetuksena on, että jokaisen kannattaa pitää huoli omista asioistaan, sillä juorujen kohteena ei ole kiva olla.