Logo Näytelmat.fi

Rakas Karjala

Synopsis

Jatko-osa näytelmään Vieraas maailmas.

On kesäkuu 1944. Martikaisen perhe on palannut pari vuotta sitten vallattuun Karjalaan, rakkaaseen Anttolaan. Uusi talo alkaa olla valmis, kylvötyöt tehty. Valmistaudutaan vänrikiksi kohonneen Jussin ja lotta Harjulan häihin. Rintamalotta, sotaleski Sirkkakin on saanut lomaa ja rintamalle komennettu korpraali Loponen poikkeaa menomatkallaan kylään nuoren reippaan alokkaan kanssa. Nuori lempi viriää sodankin varjossa. Aina on nähnyt pahan unen joka ennustaa lähtöä, mutta Antti on päättänyt että Anttolasta hän ei enää lähde, vaikka mitä tapahtuisi. Rintamilla vallitsee pahaenteinen hiljaisuus, kuin suuren ukkosen edellä.
Kesäkuun 10 päivä alkaa venäläisten suurhyökkäys Valkeasaaressa, vain 30 kilometrin päässä, rintama murtuu. Antti Martikainen viimeistelee uudistalonsa ottamaan vastaan uudet isännät sytyttämällä sen tuleen.

Näytelmä Rakas Karjala kuvaa Vieraas maailmas -näytelmästä tuttujen ihmisten kahta viimeistä vuorokautta ennen toista pakkolähtöä.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

98

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 9

Naisia: 7

Yhteensä: 16

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.