Logo Näytelmat.fi

Puhdas koti

Synopsis

Näytelmän nuori helsinkiläinen pääpari, Emma ja Anssi ei ole yrityksistään huolimatta onnistunut saamaan kaipaamaansa lasta. Tämän vuoksi he ovat päätyneet adoptioon. Toivottua puhelua adoptiotoimistosta ei ole kuulunut kahden vuoden odotuksen jälkeenkään, mutta rahaongelmat kangastelevat jo mielessä: lapsi on käytävä noutamassa Kiinasta ja se maksaa. Kun toimeentulo on niukka, koko suunnitelma uhkaa kariutua käytännön asioihin.

Vaimo keksii ratkaisuksi pyytää rahaa appivanhemmilta. Suora kysyminen on kuitenkin mahdotonta, sillä vaimon vanhemmat, ja erityisesti isä, ovat umpikonservatiiveja. Kiinalainen lapsenlapsi ei oikein sovi heidän suunnitelmiinsa, varsinkin kun he eivät ole vielä hyväksyneet tyttärensä aviomiestäkään. Kun hankalat vanhemmat saapuvat kylään, tulee tilaisuus huijata heidät kiertoteitse lapsennoutomatkan rahoittajiksi. Asiat eivät kuitenkaan suju aivan suunnitelmien mukaan. Kaaosta aiheuttaa niin isän virtsan karkailu kuin aviomiehen kapina. Sekä nuoripari että vaimon vanhemmat ajautuvat keskinäiseen välienselvittelyyn. Salaisuuksien ja valheiden soppa saa monta muutakin käännettä ennen kuin tarina saa onnellisen lopun.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

88

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 2

Naisia: 2

Yhteensä: 4

Muita rooleja

1 nuori tyttö.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista