Logo Näytelmat.fi

Prinsessa Mikaela ja hänen valtakuntansa

Draama,
Komedia

2016

Synopsis

“Prinsessa Mikaela istuu valtaistuimellaan joka päivä, istuu vaan. Tekee taivaalle lintuja. Mikaela on joutsenprinsessa. Kuningatar-äiti järjestää juhlat prinsessan 30-vuotissyntymäpäivänä. Sitten kuningatar-äiti laittaa koko valtakunnan sekaisin ja Prinsessa Mikaela istuu vaan. Sillä kuningatar-äidillä alkaa henkinen kasvu, joka jäi kesken silloin kun pieni prinsessa syntyi. Sitä prinsessaa on sanottu erityislapseksi ja nyt se on erityisaikuinen.”
Prinsessa Mikaela ja hänen valtakuntansa on lämminhenkinen draamakomedia cp-vammaisen ja autistisen Mikaelan ja tämän äidin välisestä suhteesta. Mikaelan 30-vuotissyntymäpäivä antaa lähtölaukauksen Ruotsin kuninkaallisiin ja Reijo Taipaleeseen hurahtaneen Pirjo-äidin henkilökohtaiselle kasvutarinalle kohti irtipäästämistä ja aikaa, jossa Aika jälleen kuluu.
Näiden kahden, Prinsessan ja Kuningattaren, valtakunta on paikka, jossa ei katsota peiliin eikä aika kulu. Hoviväki pidetään mieluummin oven ulkopuolella, tai ainakin sopivalla etäisyydellä. Ettei mikään vain muuttuisi. Symbioosi näiden kahden ihmisolennon välillä on paradoksaalinen, vaikea ja haikea. Sekä äitiä että tytärtä vaivaa vapauden kaipuu, mutta kumpikin heistä on jumissa omassa itsessään. Toinen on valinnut kohtalonsa ja toinen on kohtalonsa uhri. Mutta kumpi.
Väistämättömien tapahtumasarjojen tuloksena Kalle Kustaalle haistatetaan pitkät, internetin ihmissuhdeviidakkorumpu päräyttelee ilmoille romanssin ja naapurin Juustiskakin saadaan äimän käeksi siinä missä Pirjo-äidistä kuoriutuu joutsen.

Ja Taipaleen Reijon Onnen maa soi kaiken taustalla, aina vaan ja uudestaan.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

67

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

16/10/2016, Etunäyttämö, Nokia

Roolit

Miehiä 2

Naisia: 9

Yhteensä: 11

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.