Ekologinen arkikomedia, musikaali maailman parantamisesta.
Anna pyrkii kuluttamaan mahdollisimman vähän suhteessa kaikkeen. Koko homma karkaa käsistä.
Annan äiti ei tiedä mitä elämällään tekisi, isäkin on hukannut itsensä.
Näytelmä kertoo tästä ajasta ja hukassa olemisesta. Annan tarinasta syntyy kudelma: Pieniä ihmisiä, pieniä sankaritekoja. Pitäisikö itkeä vai nauraa?
”Romaani elää moniäänisyydestään. Kymmenkunta eri kertojaa tuottaa rakenteeltaan vekkulin kokonaisuuden, jossa lymyää pieniä piikkejä keskipäivittelevälle ja keskikuluttavalle keskiluokalle.” (Keskisuomalainen)
”Ympäristötietoisella otteella kulkeva tarina ei saarnaa, ei opeta eikä osoittele, vaan virnistelee, haastaa ja jättää sydämeen haikean tunteen. Pieniä sankaritekoja avaa sisintään eri henkilöiden kautta herättäen huomaamaan, ettei kaikki ole sitä miltä päällepäin näyttää. Piikkikuoren alla piilee hellyyttä kuluttavan arjenkin keskellä.” (Kustannus Aarni)