Lapsen hoitaminen ja huoltaminen on aina vaativaa hommaa. Monesti vanhemmat saavat voimia arjen yli jaksaakseen siitä, että lapsi kehittyy, vuosi vuodelta itsenäistyy ja kipujen kautta vähitellen erkaantuu kasvattajistaan. Valtaosassa maailman kulttuureita lapsesta kasvaa näin myös jonkinlainen vanhuuden turva ja elinehto. Joskus voi käydä toisin. Lapsen elämä ei menekään kehityksen keskiarvoissa, vanhemman huoli elämän perustaitojen ja pärjäämisen suhteen ei koskaan hellitä. Hetkittäistä lohtua voi vaativissa olosuhteissa tuoda pienet kehityksen askeleet, arjen toimien ilot, yksinkertaisten askareiden lumo. Lohdullista lienee myös ajatella, että kuten kaikki lapset, niin erityisesti poikkeusyksilöt, erityiset, opettavat meitä käsittämään elämää itseisarvona.
Pieni raha tapahtuu jossain päin Eurooppaa juuri nyt, tulevassa tai jokin aika sitten. Meidän suomalaisessa todellisuudessa se on kommentti keskusteluun, jota käydään vanhusten ja heikosti yksin omillaan toimeentulevien ihmisten asemasta, arvokkuudesta ja arvosta. Kun yhteiskunnan turvaverkon silmäkoko suurenee, on ihminen joko henkisten tai ruumiillisten voimiensa heiketessä yhä riippuvaisempi toisen ihmisen avusta. Omaishoitaminen voi olla parhaassa tapauksessa tyytyväistä ja tasapainoista arkea, jossa vastavuoroisesti paikataan yhdessä elävien heikkouksia ja tullaan toimeen. Ainakin niin kauan, kun arki jostain syystä järkkyy. Niin voi tapahtua hyvin dramaattisinkin seurauksin. Siksi ihmisiä ei ole hyvä unohtaa oman kekseliäisyytensä ja onnensa nojaan. Kautta historian yhteisön ja yhteiskuntien sivistystasoa onkin arvioitu sen kyvystä ja halusta ottaa huomioon heikoimpansa. Tätä yhtälöä on hämmentävää pysähtyä arvioimaan kaiken tietoviisauden ja tekniikan keskellä.
Draaman päähenkilö Jason on noin viisikymppinen mies, joka lääketieteessä diagnosoitaisiin ”lievän kognitiivisen kehitysvammaisuuden” kategoriaan. Hänen sisäinen maailmansa on pysähtynyt, tasapainoinen, onnellinen, hidas ja lapsekas. Jasonilla on huolehtiva äiti, jota ilman Jason ei tulisi toimeen. Toisaalta myös äiti on huonojalkaisena, puilla lämmitettävässä, syrjäisessä mökissään yhtä lailla Jasonin avusta riippuvainen. Naapurissa asuu leskivaimo Ilse, joka karuissa olosuhteissa on myös sidottu saamaansa ja antamaansa naapuriapuun. Näiden kolmen ihmisen elämä on toisiinsa kietoutuneina suhteellisen tasaista, jokseenkin onnellista ja ehdottoman vähään tyytyvää. Suuri kliimaksi Jasonin elämässä on jokaviikkoinen linja-automatka läheiseen pikkukaupunkiin. Tähän matkaan sisältyy useita, aina samanlaisina toistuvia rituaaleja, jotka tuovat Jasonille turvallisuuden tunnetta ja elämän täyttymisen vaatimatonta tyydytystä. Tapahtumat sijoittuvat aikaan ja paikkaan, jota ei ole määritelty, mutta jotka voivat tapahtua tällä hetkellä missä vaan maailman kolkassa. Ne etenevät tiistaiaamusta torstaiyöhön, noin kaksi ja puoli vuorokautta. Epilogissa eletään puoli vuotta eteenpäin, kirkkaassa keväässä. Silloin kaikki on toisin. Yhtenä tiistaina kaikki muuttuu, kun Jason törmää kaupungissa uusiin ihmisiin.
2.9. 2026 Sirkku Peltola