Logo Näytelmat.fi

Patricia ja Pek

Nuortennäytelmä

1998

Synopsis

Jani ja Patricia kohtaavat kirpputorilla. He ihastuvat. Janin kotona he käyvät läpi rikkinäisten kotien ja vanhempiensa liittojen tarinoita. Valokuvissa välähtävät myös vainajat, Janin äidin sukua kymmenien vuosien takaa.

Nuoret päättävät lähteä kohti Janin yhtä kotipaikkaa, Outokumpua. Matkalla junassa he kohtaavat valokuvien vainajia. Menneisyyttä ja identiteettiä etsitään.

Öisin Jani näkee näkyjä Pekistä, joka ahdistelee Patriciaa. Pek on Jani persoonallisuuden osa-alue.

Outokummussa selviää, että Jani ja Patricia ovat kohdanneet aiemminkin. Patricialla on kaivostornissa lentolaite, jolla hän aikoo lentää kuuhun. Jani yrittää estää tytön hullut ja vaaralliset aikeet. Pormestari, tämän sihteeri Kerttu ja lopulta Kenraali armeijoineen on estämässä Patriciaa. Mutta tyttö liitelee näkymättömiin ja Jani jää kaukoputkella katselemaan kuuta.

Jännässä näytelmässä sekä aika että paikat ovat suhteellinen käsite. Koko maailma sen tapahtumineen on käsillä esimerkiksi mummon tarinoidessa afganistanilaisesta mattokauppiaasta. Nuorten matka “maailman ääriin” on meneillä. Ja meno on melko absurdia.
(Taina Mäki-Iso: Nuortennäytelmäluettelo 1998, SHT)

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

38

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 6

Naisia: 2

Yhteensä: 8

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.