Logo Näytelmat.fi

Ollaan ihmisiksi – Rock-kupletti Juice Leskisestä

Draama,
Musiikkinäytelmä

2011

Synopsis

Rock-kupletti Juise Leskisestä. Juice Leskinen oli suomenkielisen rock-lyriikan taikuri ja yksi suomalaisen rockin luojista. 70-luvun lopulla hänen elämänmakuiset sanoituksensa ja melankoliset sävelensä “kihahtivat kuin kilju” kansakunnan syviin riveihin, samalla kun keikan lopettaminen Maamme-lauluun kohautti kuulijoita. Juicen teksteissä on paljon sanaleikkejä, riimittelyä ja moniselitteisyyttä, ja aiheena yleensä aina ihminen. Näytelmä keskittyy sekä Juice Leskisen nuoruuteen, että 80-luvun suuren suosion aikaan jolloin Leskisestä muokkautui koko kansan nero ja suuri taiteilija. Kaiken tämän karnevaalin keskellä on mies Savosta, jolla on suuri sosiaalinen invaliditeetti. On se sitten aspergerin syndroomaa tai autismin esiastetta, Juice ei missään vaiheessa ollut ihmisten kanssa ja julkisuudessa “kuin kotonaan”. Rock-kupletti kattaa liudan Juicen musiikillisen tuotannon unohtumattomimpia hittejä, joiden kautta käsitellään hänen elämäänsä, uraansa ja suomirock-kulttuuria. “Kaikki tähdet näät kun katsot lehtiin eilisiin, toiset kuolivat pois, toiset elävältä haudattiin. Toiset nousivat itse ja toiset nostettiin, toiset julmasti myytiin, toiset siististi ostettiin.” Paperitähdet (Ray Davies, suom. san. Juice Leskinen) (Lähde: Teatteri Imatra 2011)

 

Musiikin esitysoikeudet ovat julkaisijoilla ja ne on varmistettava erikseen. Lue lisää: Suomen Musiikkikustantajat / Teosto.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

63

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

29.10.2011 Teatteri Imatra

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 8

Naisia: 4

Yhteensä: 12

Muita rooleja

Pari poliisia.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.