Logo Näytelmat.fi

Olkaa hiljempaa!

Komedia,
Nuortennäytelmä

2023

Synopsis

Hulvaton teos tuo esiin erilaisia kompastuskiviä lasten ja nuorten sekä aikuisten välisessä vuorovaikutuksessa.

Kantaesitys toteutettiin Salon Teatterikoulussa keväällä 2023. Esityksen suunnitteluun ja toteutukseen osallistuneet 14-18 -vuotiaat nuoret ideoivat ja improvisoivat tilanteita, joissa aikuisten käytös on lasten ja nuorten näkökulmasta kummallista, jopa typerää. Esityksen aikuisia kuvaavat kohtaukset toteutettiin komediatyylisesti, ajoittain farssia tavoitellen, jolloin näyttelijäntyö liike- ja puheilmaisua myöten oli vahvasti liioiteltua. Kannustan muita ryhmiä samaan! Sen sijaan nuorten kouluun ja syntymäpäiville sijoittuvat kohtaukset toteutettiin täysin realistisesti, jolloin kontrasti aikuisten ja lasten/nuorten hahmojen välillä kutkuttavasti syveni.

Esitys soveltuu kaikenikäisille katsojille, mutta suosittelen sitä erityisesti aikuisille tai aikuiseksi itsensä tunteville. Salon esityksen kesto oli noin 1 tunti. Toteutimme esityksen 13 näyttelijällä, joista kaikki tekivät esityksessä useamman roolin. Rooleja on yhteensä noin 50, eli näyteltävää riittää isommallekin joukolle. Mikäli näyttelijöitä on 10 tai vähemmän, voi kohtausten määrääkin hieman vähentää esityksen dramaturgian siitä kovasti kärsimättä.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

46

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

26/04/2023, Salon Teatterikoulu

Roolit

Miehiä 6

Naisia: 7

Yhteensä: 13

Muita rooleja

Rooleja yhteensä 50. Mikäli näyttelijöitä on 10 tai vähemmän, voi kohtausten määrääkin hieman vähentää esityksen dramaturgian siitä kovasti kärsimättä.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.