”Herran valitut lähtevät riemusaatossa pois tulen ja hävityksen keskeltä. Sitten aurinko on muuttuva pimeyveksi ja kuu vereksi”.
Suomessa säädettiin v. 36 ns. pika-asutuslaki, jonka avulla valtiovalta yritti asuttaa maaseutua. Valtio perusti noin 40 ha pikkutiloja joihin rakennettiin yksinkertainen pirtti ja raivattiin valmiiksi 2 ha peltoa. Kun isäntä oli raivannut peltoa toisen mokoman hän sai luvan myydä metsää. Tilat annettiin entisille rengeille, piioille ja huonemiehinä talojen nurkissa pyörineille perheille, joista tehtiin näin maanviljelijöitä. Asukkaista valtaosa oli köyhiä ja vasemmistopuolueiden kiihkeitä kannattajia.
Samaan aikaan Kainuussa otti jalansijaa Härkösläisyys, uskonnollinen herätysliike, jonka liikkeen saarnaajat puhuivat kiihkeästi kadotuksesta, uudesta sodasta ja maailmanlopusta. Liikkeen piirissä pohdittiin tarkasti erilaisten arkipäiväistenkin asioiden synnillisyyttä. Näytelmän hurmossaarnaaja Valliini ennustaa voimansa tunnossa maailmanloppua. ”Minä näin pedon nousevan maasta ja sillä oli kaksi sarvea, niin kuin karitsan sarvet. Se puhui niin kuin lohikäärme! Mikkelin päivänä kello kaksitoista me lähemme! Ilmalaiva tulee hakemaan kaupan pihalta!” Maailmanlopun odotus sotkee kyläläisten syystyöt. Valliini pitää seuroja hurmostilassa ja saa ihmiset vauhkoontumaan. Näytelmän keskushenkilö, noin kymmenvuotias Reijo, joutuu kesken seurojen paniikkiin ja katoaa metsään. Kovimmat kommunistitkin ovat tulossa uskoon.
Näytelmä perustuu tositapahtumiin. Taustamateriaalina on käytetty Vuokin rajaseutupastori Heikki Vaahtoniemen piispa Sormusen toimeksiannosta tehtyä pastoraalitutkimusta ja Adam Härkösen v. 1945 julkaisemaa kirjaa ”Herramme Jeesuksen Kristuksen seuraajille”.