Logo Näytelmat.fi

Laulujen lunnaat

Komedia,
Musiikkinäytelmä

2023

Synopsis

ISKELMIEN KULTA-AIKAA

50 – luku oli Suomessa sodista toipumisen aikaa. Tanssilava- ja seurantalomeininki kukoistivat. Kansa ikään kuin haki hyvitystä raskaista sotavuosista. Uusien iskelmien tekijöistä, niiden esittäjistä  ja tähtien tuottajista tuli legendoja, kuten Toivo Kärki, Reino Helismaa, Olavi Virta,  Esa Pakarinen ja Annikki Tähti.

Suomen maaseutu oli tuohon aikaan uusien tähtien metsästäjien parasta riistamaata. Niinpä myös Kaikulan Nuorisoseuran  talon pihaan ajaa eräänä päivänä sekalainen sakki suoraan Helsingistä. Samana iltana on tarkoitus pistää pystyyn kykyjenetsintä – kilpailu, josta on voittajille luvassa levytys sopimukset. Mutta kilpailun  toteuttamisen eteen nousee yllättäviä esteitä. Tapahtumat ikään kuin karkaavat käsistä ennen iltaa ja jyvät erottuvat akanoista  jo ilman virallista karsintaakin. Rakkauskin alkaa roihuta kuin konsanaan  Suomi-iskelmissä, ja loppupotpuri saa yllättävän keskeytyksen.

Musiikkien oikeuksista on neuvoteltava erikseen kustantajien kanssa.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

60

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

01/07/2023, Wanhat Wehkeet -kesäteatteri

Roolit

Miehiä 4

Naisia: 3

Yhteensä: 7

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.