Logo Näytelmat.fi

Lämminveriset

Synopsis

“Muista, että kovin vähän tarvitaan onnelliseen elämään.” –irkutskilainen kansanviisaus ”Asiat Kotalan, kooltaan vaihtelevan perheen kohdalla eivät ole korjaantuneet, tai menneet parempaan suuntaan. Ei ainakaan materialistisessa mielessä. Henkisestä puolesta nyt tuskin kukaan onkaan isommin kiinnostunut. Sitä sanotaan, että ihmiset jollakin tapaa henkistyvät, muuttuvat syvällisemmiksi aina, kun taloudessa on alamäkeä tai suoranaista lamaa. Meidän uusperheen kyseessä ollen asiaa ei ole vaikea arvioida. Voi ainoastaan todeta, että paljon maailmassa sanotaan. Yhtään mitään tarkoittamatta.” – Äite Suomen parhaisiin näytelmäkirjailijoihin kuuluva Sirkku Peltola on kirjoittanut Suomen hevosen trilogian kolmannen osan Lämminveriset, joka vie Kotalan perheen avarampiin tiloihin, talvisen taivaan alle. Laajennettuun uusperheeseen kuuluu tätä nykyä irakilaissyntyinen Hamed Sahel ja hänen kolhoosiajan peltietanansa kakskurkkusella alaimukaasuttimella, elikkäs khakiin vivahtava seitenykkösen perusmallin tuhatkaksatanen Lada. Lähellä ydinperhettä majailevat myös eri syistä taivasalle pudonneita, nuotion lämpöön hakeutuneita kerjäläisiä, nautintoaineiden väärinkäyttäjiä ja romanipakolaisia. Leirielämä on vaativaa ja karaisevaa mutta myös ihmeitä täynnä: ”Mehän olemme tämmösellä jatkuvalla ja ikimuistoisella telttaretkellä, jossa huolet haihtuvat päästä yhtä vilkkaasti, kun nuotiolaulun sanat heti innokkaasti lauletun ykkösvärssyn jälkeen.” –Äite (Lähde: Tampereen Työväen Teatteri 2011)

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

101

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

3.2.2011 Tampereen Työväen Teatteri

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 9

Naisia: 6

Yhteensä: 15

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.