Neljä tytärtä tulevat kuolleen isänsä talolle hautaamaan isän uurnaa omenapuun alle Tessu-koiran viereen. Niin oli isä määrännyt testamentissaan. Tyttäret eivät ole tavanneet isäänsä vuosikausiin. Tarkoitus on nopeasti kaivaa uurna maahan ja myydä kotitalo. Näyttö on tilattu. Se alkaa puolen tunnin kuluttua. Talo haisee pahalle, seinät ovat kammottavan väriset.
Sitten alkaa tapahtua!
Mäelle ajaa kuorma-auto. Kaksi vahvaa miestä nostavat pihalle graniittisen hautakiven. Kivessä lukee: Kalevi Ja Tessu ovat kalassa. Ei vastaanottoa. Veteraanikuoro ilmestyy laulamaan ”Oi kallis Suomenmaa” tenori Kalevin muistoksi. He ottavat osaa suruun ja siirtyvät taloon harjoittelemaan Kalevin toivomaa ohjelmistoa.
Rannalle pörisee moottoreilla kalastajajoukko kunnioittamaan Kuhakuninkaan muistoa. Laskevat veteen Kalevin muistoksi uusimman innovaation, väriä vaihtavan rapalauistimen. Menevät taloon odottamaan muistotilaisuuden alkua. Pihaan ajaa pitopalvelun auto. Emäntä tuo tilatun lohikeiton ja kymmenen kymmenenmunan kermakakkua.
Viimeisenä tulevat Pappi ja kanttori, joka on Kuhakuninkaan entinen tyttöystävä. Tyttäret ovat tyrmistyneitä, mutta katolla istuu tyytyväinen vainaja Kalevi, joka nauttii keskipisteenä olemisesta. Hän on järjestänyt itselleen mojovat hautajaiset!
Pappi pitää muistotilaisuutta vainajalle, kiinteistövälittäjä esittelee taloa ostajille. Tyttärien, vaimon ja Kalevin suhteet ovat olleet repaleiset. Kun Vaimo on kuollut, Kalevi on iskenyt kalakaveriksi entisen oppilaansa, kanttori Johannan. Muistotilaisuuden ja takaumien kautta valottuu Kalevin eletty elämä. Pääosassa ovat aina olleet kuhat ja salaiset pyyntivälineet. Tilaisuus loppuu, kun kippari löytää Kalevin vapavaraston ja ratkaisee Kuhakuninkaan valtavien kalasaaliitten arvoituksen. Alkaa mekkala välineistä ja Kalevin mollaus. Se saa kanttorin ja tyttäret unohtamaan keskinäiset kaunansa. He ajavat yhdessä vieraat pois ja nostavat maljan Kaleville ja itselleen.