Koitkylä on tavallinen suomalainen kylä. Tehostamisten seurauksena kylän koulu on lakkautettu ja kiinteistön on ostanut paikallinen eläkkeellä oleva sienitieteen professori Hermanni Emeritius. Hyväntahtoinen mies on perustanut entisen koulun tiloihin kesähotellin eläkekassaa kartuttamaan ja kylän toimintaa rikastuttamaan.
Näytelmässä vietetään kesähotellin avajaisia, ensimmäisen kesän juhannusta. Samaan aikaan pilven päältä lähetetään koululaitoksen perustaja Uno Cygnaeus visiitille maan päälle. Suomalaisten suurmiesten kesken on noussut porua siitä, kenen saavutukset ovat tätä nykyä maan päällä enimmin arvossaan, ja elinaikanaankin tarkastuksia tehnyt Cygnaeus lähetetään matkaan. Hän saapuu sattumalta juuri Koitkylään.
Fantasian ja absurdismin piirteitä omaavassa näytelmässä Koitkylään saapuu hahmoja, jotka alkuunsa tuntuvat vierailta toisilleen sekä yleisölle. Tapahtumien edetessä henkilöiden suhteet selviävät ja motiivit tarkentuvat.
Näytelmän nimi Koitperseke tulee sienilajikkeesta, jonka Emeritius on kehittänyt haaliakseen lisää asiakkaita: Koitperseke, sienilaji joka kasvaa keskellä kesää! Vauhdittaakseen markkinointia, hän on myynyt oikeudet avajaisviikonlopun esittämiseen reaaliaikaisesti internetissä. Avajaisiin osallistuvat ihmiset eivät vain kuvaamisesta, eivätkä materiaalin julkaisemisesta, mitään tiedä.
Komediallisen pintapuolen alla näytelmä käsittelee vakavia teemoja ihmisen toimista luontoa vastaan. Yhteiskunnassa, jossa kaikki on myynnissä, niin helposti unohtuu se lähimmäinen ihminen ja luonto jonka kanssa tulisi elää sopusoinnussa. Viihtyvyyden ohessa näytelmä tarjoilee myös aimo paketin Suomen historiaa.
Synopsis
Kieli
Suomi
Alkuperäinen kieli
Suomi
Sivumäärä
86
Kesto
Kokoillan näytelmä
Soveltuu kesäteattereille
Kyllä
Ensi-ilta ammattiteatterissa
-
Ensi-ilta harrastajateatterissa
Roolit
Miehiä 9
Naisia: 5
Yhteensä: 14
Muita rooleja
Sekalausuntakuoro, kyläläisiä.