Logo Näytelmat.fi

Kesä Kuteman kylässä

Synopsis

Kesäinen komedia tapahtuu 1990-luvun lopulla Kuteman kylässä, jota vaivaa samat ongelmat kuin muutakin suomalaista maaseutua EU-aikana: perinteinen pienviljely ja karjatalous ei enää oikein kannata. Kylälle on saatu uusi maaseutuasiamies innostamaan kyläläisiä uusien elinkeinojen luomiseen. Kylän naisilla ideoita tuntuu olevankin. Joitakin kyläläisiä epäilyttää maaseutuasiamiehen sukupuoli ja ikä; tämä kun on nuori nainen. Kovaäänisimpiä epäilijöitä on Anssinmäen isäntä, joka häkeltyy myös uuden keinosiementäjän – jota nykyään tulee kutsua seminologiksi – nähdessään. Seminologikin kun on nuori nainen. Vieläpä varsin flirttailevainen, murteellisesti suomea puhuva, inkeriläistä syntyperää oleva nuori nainen. Uusi seminologi saa lehmistä luopuneet kylän isännät kaipaamaan lehmiään takaisin. Anssinmäen isäntä on vuosia pitänyt jääräpäistä vihanpitoa naapurin edesmenneelle isännälle ja tämän nyt jo aikuiselle pojalle. Syytä hän ei ole kenellekään kertonut. Naapurin naimaton poika asuu edelleen kotitilallaan. Anssinmäen isännän kaupunkiin muuttanut aikuinen tytär suunnittelee paluumuuttoa maalle, ja suunnitelmissa on paikka myös naapurin aikamiespojalle. Isän vihanpito saattaa uhata nuorten onnea, mutta onneksi syy siihen selviää ajoissa, ja vanhat väärinkäsitykset ehditään oikaista.
Nostalgiaa näytelmään tuovat vanhat tutut laulut, kuten Hiljainen kylätie, Meksikon pikajuna, Täti Monika, Isoisän olkihattu, Vanhan veräjän luona…
(Teija Hakamäki: Näytelmäluettelo 2006, SHT)

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

60

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 6

Naisia: 8

Yhteensä: 14

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.