Logo Näytelmat.fi

Karjala takaisin

Synopsis

Näytelmän tapahtumat sijoittuvat Suomeen ja rajantakaiseen Karjalaan vuonna 1990, jolloin rajat aukenivat ja Karjalasta aikoinaan evakkoon lähteneet pääsivät käymään ensimmäisen kerran entisissä kotikylissään.

Näytelmän runkona on juuri tällainen matka, joka suuntautuu Aunukseen, Impilahteen ja Sortavalaan. Keskushenkilöinä ovat Kuikan suvun kolme miestä. Matkalle lähtö tapahtuu eläkeläisen, sotaveteraanin Sulo Kuikan toivomuksesta, sillä hänen lapsuudenkotinsa sijaitsi Impilahdella. Seurakseen hän houkuttelee keski-ikäisen poikansa Ismon, joka on entinen vasemmistoradikaali ja alkoholiongelmansa takia menettänyt perheensä ja toimittajan työnsä. Ismo on myös menettänyt otteen
poikaansa Santtuun, joka on 16-vuotias lukiolainen. Santtu lähtee matkalle vastentahtoisesti ukkinsa houkuttelemana, sillä häntä eivät Karjalan korvet eikä isän mukanaolo innosta.
Matka tuo monia yllätyksiä. Jokainen joutuu kohtaamaan oman menneisyytensä haavat. Elämään löytyy uusia näkökulmia – ehkäpä vielä rakkauttakin…
(Liisa Kosonen: Kesänäytelmäluettelo 1996, SHT)

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

98

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 7

Naisia: 8

Yhteensä: 15

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.