“Avioliittohan on niin kuin rakkauden kausikortti. Mitä mä tekisin parilla korvaamattoman arvokkaalla A-katsomon pudotuspelilipulla? Mullahan on sut!”
Silja, keski-ikäinen kolmen lapsen äiti päättää repäistä. Tuhottuaan miehensä lätkämatsiliput, hän tulee kapakkaan tuulettumaan. Hän törmää sambakarnevaaliasuun sonnustautuneen vanhan ystävättäreensä Katteen, joka kertoo kapakan olevan vain näyteikkunan salakapakalle. Salakapakassa naamioituneet juhlijat bailaavat ilta illan jälkeen sambaorkesterin tahdissa kuin konsanaan Venetsian karnevaaleissa. Katte houkuttelee Siljaa menoon mukaan, ja saa puhuttua tämän ympäri, varsinkin kun Siljan vanha ihastus, poninhäntäpäinen Riki livahtaa salakapakan puolelle. Silja lainaa Katten sambavehkeitä ja menee salakapakkaan Katten jäädessä odottelemaan.
Hannes, Siljan mies, tulee etsimään vaimoaan. Katte ja Hannes aloittavat keskustelun Siljan ja Hanneksen suhteesta. Hannes kertoo Kattelle salakapakan olemassaolosta, ja naamiointisäännöstä: ilman valeasua kapakkaan ei voi mennä. Hannes panee tupeen ja silmälasit päähänsä. Katte tunnistaa Hanneksen omaksi karnevaalikavaljeerikseen “torstai-Benikseen”. Katte on tyrmistynyt havainnostaan. Hannes menee salakapakan puolelle, samalla kun Silja sieltä tulee.
Siljaa on onnistanut, hän on tavannut nuoruuden-ihastuksensa Rikin ja on intoa täynnä. Katte kertoo Hanneksen saapuneen ja menneen myös salakapakan puolelle. Hetken kuluttua myös Silja menee takaisin, Hannes tulee.
Hannesta on jäänyt vaivaamaan Katten puhe lätkämatsilipuista. Katte vaikenee ja kertoo Hannekselle Siljan menneen elokuviin. Hannes paljastaa Kattelle viettävänsä kaksoiselämää, ja että avioliitto Siljan kanssa on kulissi. Silja tulee takaisin ravintolapöytään. Hannes tunnistaa Katten sambatytökseen torstai-iltojen karnevaaleista. Hannes on tyrmistynyt havainnostaan ja haluaa heti kotiin, mutta Silja vasta sitten, kun on saanut kerrottua Hannekselle lätkämatsilippujen kohtalosta.
Illan aikana niin Siljalle, Kattelle kuin Hanneksellekin selviää se pieni ero haaveen ja todellisuuden, sambatytön ja Katten, “torstai-Benin” ja Hanneksen, koti-Hannek-sen ja karnevaali-Hanneksen välillä.
Silja ei ole asiasta moksiskaan: “Hanneksella kaksoiselämä, ajatella! Ja mä kun luulin, että se on tylsyyden huippu, kaukana salasanoista ja piilo-ovista. Torstaisin! Mä käsitän koko jutun. Mä olen aika ylpeä siitä. Otti ja vietti kaksoiselämää. Kuka olisi uskonut.”
Näytelmää on esitetty ravintolateatterina, mutta uskon tekstin taipuvan oivaltavan ohjaajan käsissä mihin tahansa pieneen näyttämötilaan! (Marja Tuominen: Näytelmäluettelo 2000, SHT.)