Logo Näytelmat.fi

Juhannusreissu

Synopsis

Perhe Nurminen päättää lähteä juhannuksen viettoon leirintäalueelle. Isä on valinnut heille Rotkonmutkan leirintäalueen. Matkalla he kohtaavat Autoliiton mies Mauri Metsäsen, sillä autosta puhkeaa rengas, eikä tietenkään ole tunkkia ja rengasrautaa. Matkalla soi Mikko Alatalon musiikki, sillä isä ei muuta suostu kuuntelemaan. Perille päästyään perhe joutuu toteamaan, ettei leirintäalue ole ihan viiden tähden alue ja asiakkaita ei heidän lisäkseen ole kuin kaksi. Ruokakaan ei ole aivan sitä mitä luvataan. Kun perhe viimein saa tarpeekseen ja päättää palata kotiin lähtevät leirintäalueen omistajat ja sattumalta paikalle sattunut lääkäri heidän mukaansa. Kotimatkalla he kohtaavat vielä Maurin, jonka autosta on puhjennut rengas. He ottavat Maurinkin mukaansa.

 

Näytelmä on puhenäytelmä. Se ei sisällä lauluja. Musiikki on Mikko Alataloa (biisit vapaasti valittavissa) ja tulevat nauhalta. Näytelmä on kantaesitetty Kotkan Kehitysvammaisten Tuki ry;n kevätjuhlassa keväällä 2025. Kehitysvammaisten teatterikerhon toimesta. Näytelmä sopii siis esitettäväksi myös erityisryhmille.

 

Musiikin esitysoikeudet ovat kustantajilla/tekijöillä ja niistä on tehtävä sopimus erikseen. Lue lisää: Suomen Musiikkikustantajat / Teosto.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

25

Kesto

Pienoisnäytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

01/05/2025, Kotkan Kehitysvammaisten Tuki ry

Roolit

Miehiä 4

Naisia: 3

Yhteensä: 7

Muita rooleja

Näytelmän kesto on noin 35-40 minuuttia. Yhteensä kymmenen (10) roolia, mutta kaksi rooleista on tuplauksia, eli sama näyttelijä tekee kaksi roolia. Miehiä on neljä (yksi mies tekee kaksi roolia) ja naisia on kolme (yksi nainen tekee kaksi roolia). Lisäksi on koira, mikä voi olla mies/nainen/tyttö tai poika, ja lapsi, joka voi olla tyttö tai poika, vaikka tekstissä pojasta puhutaankin

This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista