Ideaparkki on humoristinen kesäteatterinäytelmä. Suurliikemies Oiva Hukari haluaa rakentaa Koivumäen kuntaan laivanmuotoista Ideaparkin, ostoskeskuksen kaikilla herkuilla. Ideasta hullaantuvat kunnan virkamiehet, lisäksi pari huijariyrittäjääkin ryhtyy toimeen.
Kunnanjohtajan rakkauselämä saa uutta pontta, tosin henkilökohtainen konkurssikin on lähellä. Paikallislehden toimittaja on kärppänä metsästämässä skandaaliuutisia, ja projektipäällikön perhe-elämään pesiytyy kriisin aineksia.
Kylän baarinpitäjä Gunilla seuraa tilanteiden kehittymistä aitiopaikalta. Käänteitä kommentoi kylähullu Riimi-Rantanen omaan runolliseen tapaansa.
Näytelmän teemat kulkevat niin lähellä tosielämän tapahtumia, että sekin jo naurattaa. Näytelmä etenee henkilöiden sujuvan replikoinnin myötä. Ohjaaja voi valita sopivan musiikin ja laulut elävöittämään tapahtumia ja siirtymistä kohtauksista toiseen.
Lavastus tarvittaessa yksinkertaista. Näytelmä voidaan toteuttaa niin sisällä kuin ulkonakin.
Synopsis
Kieli
Suomi
Alkuperäinen kieli
Sivumäärä
73
Kesto
Soveltuu kesäteattereille
Ei
Ensi-ilta ammattiteatterissa
-
Ensi-ilta harrastajateatterissa
Roolit
Miehiä 4
Naisia: 5
Yhteensä: 9
Muita rooleja
Kaksi lapsiroolia ja 1-2 poliisia