Logo Näytelmat.fi

Kirka-musikaali Hetki Lyö

Musiikkinäytelmä

2018

Synopsis

Kirka Kiril Babitzin on yksi Suomen menestyneimmistä artisteista. Hän oli maamme ensimmäinen oikea rocktähti, joka sai peräänsä villisti kirkuvat fanilaumat. Kirka oli venäläisen emigranttitaustansa vuoksi eksoottinen ilmestys, täynnä karismaa ja kuin luotu tähdeksi. Oma suku ja perhe sisaruksineen olivat Kirkalle aina tärkeitä. Kirka lauloi persoonallisella äänellään tiensä suomalaisten sydämiin monipuolisestsi rockilla, iskelmillä ja balladeilla heavyrockiakaan unohtamatta. Musikaali on matka Kirkan vanavedessä 60-luvulta lähtien aina 2000-luvulle asti. Kirkan ohella tapaamme suomalaisen kevyen musiikin merkkihenkilöitä kuten Sammyn, Muskan, Remun, Dannyn, Katri Helenan ja Kassu Halosen. Koemme esityksessä laulajan pitkän uran eri vaiheita; Euroviisujen ja Syksyn Sävelen huumaa, menestystä, rakkautta ja suuria menetyksiä. Musikaalissa kuullaan suuri joukko ikimuistoisia kappaleita kuten Hetki lyö, Leijat, Hengaillaan, Surun pyyhit silmistäni, Tunnetko ja Kahden hullun matka.

****

Musiikin esitysoikeudet ovat julkaisijoilla ja ne on varmistettava erikseen.

Lue lisää: Suomen Musiikkikustantajat / Teosto.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

37

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

Suomen Musiikkiteatteri, 2018

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 5

Naisia: 3

Yhteensä: 8

Muita rooleja

Naisrooleja on 3-10 / Miesrooleja 5-12

Näyttelijä voi esittää useita rooleja tai rooleissa voi olla yksi henkilö.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.