Logo Näytelmat.fi

Että sen poikia

Synopsis

Pieni maalaistalo, kaksi huonetta. Talossa asuu kaksi aikamiespoikaa. Antero ja Alpo. Antero on varsinainen peräkamaripoika, mielipuuhaa on tabletin selailu, eivätkä työhommat oikein kiinnosta. Alpo on ollut kaupungissa töissä ja naimisissa Siljan kanssa, mutta jäänyt myös työttömäksi. Pariskunnan kesäloman aikana talossa poikennut, Fuengirolassa asusteleva tangotähti Reijo Kärki on saanut Siljan houkutelluksi matkaansa ja Alpokin on sitten menetettyään Siljan nimissä olleen vuokra-asunnon kaupungissa jäänyt taloon asumaan.

Poikien leskiäiti, Saara, joka on tuskaillut jo Anteron elättämisen kanssa, on saanut tilanteesta tarpeekseen ja muuttanut naapuritaloon Mäkelään, jossa asusteleva leskimies Tauno on jo pidempään ’pivarrellut’ Saaraa. Saara käy poikiaan kyllä silloin tällöin arjen askareissa auttelemassa ja Tauno yrittää saada heitä maatilansa töihin.

Antero ja Alpo yrittävät nyt kaksin selviytyä miestaloudessa. Alpo etsii töitä ja myös Antero – työvoimatoimiston ’pakottamana’ – ja on jopa siinä vähällä onnistua!

Vaihtelua yksitoikkoisuuteen yritetään saada myös seuranhaun kautta ja pojat suunnittelevat miten toimitaan, jos sieltä joku jäisi koukkuun. Pientä liioittelua tarvitaan ja eräänä iltapäivänä ovelle ilmestyykin nuorehko nainen, Pirre, jonka kanssa pojat sitten viettävät yhden illan. Sen aikana kaikki ei mene kuitenkaan ’kuin Strömsössä’ ja Pirre lähtee aamulla etsimään muualta ’ökytalon isäntää’.

Vielä toinenkin vieras – tai oikeastaan tuttu – Reijo Kärki saapuu kyselemään Siljaa, joka on lähtenyt Fuengirolasta Reijon luota, eikä tämä tiedä hänen olinpaikkaansa. Reijollakin on laulajan urallaan alamäki menossa, eikä hänellä ole paikkaa mihin mennä. Anteron idean lopputuloksena Reijo jää myös taloon asumaan – onhan Mäkelään muuttaneen Saaran kammari vapaana. Alpo ei luonnollisesti pidä ajatuksesta, mutta lopputulema on, että talossa nyt asustaa kolme naimatonta miestä.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

50

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

26/03/2026, Karvian Tupateatteri

Roolit

Miehiä 4

Naisia: 2

Yhteensä: 6

Muita rooleja

This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista