Logo Näytelmat.fi

Ella ja kaverit: Varokaa lapsia!

Synopsis

Ella, Pate, Samppa ja muut alakoulun 2A –luokkalaiset aloittavat uuden kouluvuoden hämmentävissä tunnelmissa; Opettaja on kummallisen poissaoleva, tuijottaa ikkunasta koulun parkkipaikalle ja pyytää lapsia kirjoittamaan aineen aiheesta ”Mitä onni on?”. Lapset epäilevät käytöksen syyksi vaarallista ja tarttuvaa ”vauvakuumetta”, mutta asian lopullinen selvittäminen vaatii ovelaa suunnitelmaa –sekä tietenkin naamioitumistaitoja. Tästä alkaa seikkailu, jossa opettaja saa ”herätyksen” henkisempiin kasvatusmetodeihin, muuttaa luokkansa opetus-tiipiiksi, ja kehottaa lapsia kuuntelemaan ruukkukukkasen sanomaa maailmalle. Asiat alkavat kuitenkin livetä opettajan käsistä viimeistään siinä vaiheessa, kun ulkomaiset koulutarkastajat saapuvat tutkimaan, millä metodeilla suomalaislasten tunnetusti korkea koulumenestys on saavutettu. Paikan päällä tarkastajat saavatkin lopulta todistaa varsin merkillistä opetustapahtumaa, jossa mikään ei suju niin kuin pitäisi.. Dramaturgia perustuu pääpiirteiltään Timo Parvelan Ella-lastenkirjasarjan osaan ”Ella. Varokaa lapsia!” (2006), mutta mukana on aineksia muistakin sarjan kirjoista. Teoksen nimi kiteyttää tekstin teeman. Se sisältää ilkikurisen sanaleikin aikuisten asenteista lapsia kohtaan; Kehotus ei suinkaan varoita lasten aiheuttamasta kiusasta tai vaarasta, vaan pyytää aikuisia pysähtymään kaiken kiireen keskellä ja huomaaman lapset ympärillään, kuulemaan ja kuuntelemaan heitä.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

31

Kesto

Pienoisnäytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

13/03/2019, Kaarinan Nuorisoteatteri

Roolit

Miehiä 4

Naisia: 4

Yhteensä: 8

Muita rooleja

Lapsirooleja (8-10 v.): (3T/3P). Rooleja voivat esittää myös aikuiset (3N/4M). Lisäksi lääkäri, taidemaalari, tv-kuvaaja, autoilijoita.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.