Logo Näytelmat.fi

Elämäni naisten palveluksessa – Äiti tuu ikkunaan

Synopsis

Voitto Antero Manner, ikäisensä kokoinen ja näköinen mies, rakastaa ja vihaa naisia.

Voiton suhde naisiin ei ole aina ollut aivan siitä suoraviivaisemmasta päästä. Ensin oli äiti, jonka rakkautta ei koskaan tarvinnut epäillä, vaikka sitä joskus lainasivat myös Kake, Pertsa, Mulkvisti tai Leksa. Sitten tuli naapurin tyttö Maarit, jonka rinnat ajoivat Voiton yksinäiseen vessakierteeseen. Degerholmin Pera sai kuitenkin Maaritin houkuteltua pyöräkellariin ja Voitto on yhä ylpeä siitä, ettei iskenyt fileerausveistä Peran rytmisesti liikkuvaan selkään.

Vuosien saatossa Voitto saa paitsi lisää ikää myös muutamia muita kokemuksia naisista. Välillä hän vaipuu runoiluun naisvartalon edessä.
”Mies voi vain vavista nähdessään edessään sen, joka samalla kertaa on ensimmäinen neitseellinen rakastettu, himottavin huora ja lastensa äiti.”
Ja toisinaan hän hukkuu itsesäälin ja kyynisyyden pohjamutiin.
”Mies tekee töitä, tienaa ja taistelee, elättää perheensä, hankkii perikunnalleen viihtyisän rivitalonpätkän ja maksettuaan asuntolainan viimeisen maksuerän pankkiin muuttaa omasta kodistaan pois.”

Mutta sellaista on Voiton elämä. Tasaiset hetket ovat harvassa silloin kun on Voitto Antero Manner, ikäisensä kokoinen ja näköinen mies, joka rakastaa ja vihaa naisia.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

25

Kesto

Pienoisnäytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 1

Naisia: 0

Yhteensä: 1

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.