Näytelmä on dekkari mutta myös kuvaus sodanjälkeisestä Suomesta ja naisten asemasta aikaan, jolloin miehet palasivat rintamalta ja halusivat kaiken palaavan ennalleen huomaamatta, ettei se enää ollut mahdollista.
NUORI NAISKIRURGI PAKENEE MENNEISYYTTÄÄN JA AJAUTUU KESKELLE MURHAMYSTEERIÄ
On marraskuu 1944, ja sota on ohi eteläisessä Suomessa. Tohtori Adina Lujanen pakenee menneisyyttään Helsingistä Savonlinnan yleiseen sairaalaan. Hänellä on suuria unelmia, mutta naiskirurgia ei katsota hyvällä edes maailmassa, jossa lääkäreistä on yhtä kova pula kuin kaikesta muustakin.
Adina yrittää sinnitellä mutta kiinnittää pian huomionsa outoihin kuolemantapauksiin. Tulokasta ei ensin uskota, mutta vähitellen kaikkien on myönnettävä, että sairaalassa riehuu murhaaja.
Onko lopulta kukaan sitä, miltä näyttää? Silmukka kiristyy, eikä Adina voi luottaa kehenkään muuhun kuin itseensä. Sitten menneisyyskin saa hänet kiinni.