Logo Näytelmat.fi

Älä tule hyvä tyttö -nuorisomusikaali

Musiikkinäytelmä,
Nuortennäytelmä

2024

Synopsis

Upouusi näytelmä on inspiroitunut keskusteluista Erinin kanssa, Erinin kappaleista ja lasten improvisoiduista hahmoista. 

Eräänä päivänä kävi niin, että pienenpieneen Tuiskulan kylään oli aktiivisten kuntatoimien seurauksena muuttanut niin maar tarpeeksi lapsiperheitä, että kylä oli valmis perustamaan ensimmäisen oman koulunsa.

Rehtori-talkkariksi valittiin innokas kyläaktiivi ja itse oppinut kitaristi Martti. Koulua perustettiin rehtori-Martin toimesta suurella sydämellä ja sinne saatiinkin lähikylistä houkuteltua mukaan loistavat opettajat, Maija ja Ilona ja kaiken boss, huoltaja Stiina.

Avajaisissa rehtori teki kuitenkin melko kardinaalisen mokan ja sekoitti nimikyltin kirjaimet: Tuiskulan kyläkoulusta tulikin Tiuskilan koulu, joka alkoi toteuttamaan pahanenteistä nimiprofetiaa Siitä lähtien koko Suomi on pitänyt koulua Tiuskilan kouluna, eikä nimeä ole kehdattu korjata, koska virheitä ei Tiuskilassa voi myöntää.

Tiuskilan kouluun on vain vuosi sen perustamisesta pesiytynyt kahden kilpailevan tyttöjengin, Toiset Mimmit ja Muijalauma – välinen ikuinen talvi. Nyt ongelmat ovat kiirineet Opetushallitukseen ja Tasovallan residentille asti. Kun valtion koulutarkastaja saapuu paikalle, tulee oppilaille ja henkilökunnalle kiire korjata ongelmia ja selvittää, mistä ongelmat kumpuavat.

 

Musiikin esitysoikeudet ovat julkaisijoilla ja ne on varmistettava erikseen. Lue lisää: Suomen Musiikkikustantajat / Teosto.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

83

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

08/06/2024, Helsingin kesäteatteri

Roolit

Miehiä 6

Naisia: 14

Yhteensä: 20

Muita rooleja

Tuplaroolitus mahdollinen.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.