Dostojevskin vuonna 1859 ilmestyneen romaanin uusi dramatisointi.
Vanha ruhtinas on huonomuistinen ja raihnainen. Turhamaisuus saa hänet käyttämään peruukkia, irtoviiksiä ja -pulisonkeja sekä ihomaalia ja puuteria. Naamiointi ei kuitenkaan peitä sitä tosiasiaa, että hän on höperö, heikko vanhus.
Ruhtinas saapuu venäläiseen maaseutukaupunkiin sukulaispoikansa luotsaamana. Kaupungin seurapiirien kerma nauraa salaa ruhtinaalle, mutta on itse yhtä naurettava liehakoidessaan ruhtinasta hänen asemansa ja omaisuutensa vuoksi.
Kaupungin kerma yrittää kaikin tavoin hyötyä ruhtinaasta. Vahvimmilla ovat ne, joilla on nuoria naimakelpoisia tyttäriä tarjolla. Vanhuudestaan huolimatta ruhtinas on nimittäin hyvin ahnas nuoruuden suloille. Ruhtinaan naittamispuuhissa aktiivisin on kaupungin seurapiirien ykkösrouva, joka ei keinoja kaihda. Rouvan kaunis tytär vain on liian suoraselkäinen suostuakseen juoneen. Ruhtinaan vierailu muodostuu lopulta kohtalokkaaksi kaupungin eliitille, sillä mikään ei ole vierailun päättyessä enää ennallaan.
Komediallisen näytelmän kieli on sujuvaa nykysuomea.
(Teija Hakamäki: Näytelmäluettelo 2006, SHT)