Unelma Amerikasta

Kieli: 
Suomi
Näytelmälajit: 
Komedia
Julkaisuvuosi: 
2013
Sivumäärä: 
35
Kesto: 
Kokoillan näytelmä
Synopsis: 

Unelma on kolmannen polven Amerikan suomalainen, jonka isoisä Aabraham Alitalo lähti 1930-luvun pulavuosina ”lännelle” siirtolaiseksi. Pyörittyään aikansa työttömänä miekkonen päätyi Teksasiin ja ryhtyi karjavarkaaksi. Päätös osoittautui suurtyöttömyyden rasittamilla työmarkkinoilla varsin viisaaksi.

Jo pari vuosikymmentä elukoita ahkerasti näpisteltyään miehellä oli varaa hankkia oma karjafarmi, jonka sitten aikanaan Unelman isä Aadolf peri ja kehitti 5000 naudan suurtilaksi. Isän jäätyä eläkkeelle Unelma etsi farmilleen toimitusjohtajaa, mutta huonolla menestyksellä. Tarjolla oli hänen mukaansa vain ”kaiken maailman karjavarkaita, huijareita ja naisten naurattajia”.

Unelma matkustaa Suomeen sukunsa syntysijoille etsimään kunnon pomoa farmilleen. Valintaa vaikeuttaa suoranainen ”runsauden pula”. Lopulta nainen valitsee kolme miestä, joita sinkkuna kääntyilevä Unelma huomaa pian tarkastelevansa ihailevin ja viipyilevin katsein. Unelma ilmoittaa valitsevansa kaikki kolme ja päättävänsä vasta koeajan jälkeen.

Miten miesten ”unelma Amerikasta” toteutuu? Sen kertoo tämä hulvaton farssikomedia, joka ammentaa voimansa ennen kaikkea huumorista ja juonen äkkikäänteistä.

Näytelmä soveltuu esitettäväksi sekä kesäteattereissa että sisänäyttämöillä.

Käyttäjäroolit: 
Miehiä: 3
Naisia: 3
Yhteensä: 6
Soveltuvuus kesäteattereille: 
Kyllä
Ensi-ilta ammattiteatterissa: 
Ei
Ensi-ilta harrastajateatterissa: 
Ei