Logo Näytelmat.fi

The Mopomies ja sen Sisko

Komedia,
Musiikkinäytelmä

2005

Synopsis

SUOMIHITTIKOMEDIA The Mopomies ja sen Sisko – tie julkkistähdeksi

Pienessä kylässä asuu peräkammarin poika Mopo-Eino Sisko-nimisen siskonsa kanssa. Keski-iän lähestyessä heitä alkaa kyllästyttää maaseudun pienet ympyrät ja omat rasittavat sukulaisensa. Sisarukset päättävät ryhtyä julkkiksiksi. He hyppäävät moponsa selkään ja lähtevät suureen maailmaan. Sisarukset törmäävät hullunkurisella matkallaan mm. Katri Helenaan, Kikkaan ja Dannyyn, ja Sisko päätyy ottamaan laulutunteja Tapani Kansalta. Julkkikseksi tuleminen on kuitenkin mutkikkaampaa kuin he ovat kuvitelleet, ja he joutuvat lähtemään lopulta ulkomaille asti.

Tästä musiikkikomediasta ei kommelluksia, hauskoja käänteitä ja herkullisia hahmoja puutu. Mukana on parhaimpia suomihittejä, iskelmätaivaan tähtiä upeine asuineen ja mukaansatempaavia tansseja. Esityksessä kuullaan mm. kappaleet: Mä maalaispoika oon, Aikuinen nainen, Polttaa kesäkatu kuuma, Katson sineen taivaan, Mä haluun viihdyttää, Äidin pikku poika, R.A.K.A.S. , Tahdon olla sulle hellä, Sata salamaa ja monet muut!

***

 

Musiikin esitysoikeudet ovat julkaisijoilla ja ne on varmistettava erikseen. Lue lisää: Suomen Musiikkikustantajat / Teosto.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

17

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

Seinäjoen Kaupunginteatterissa 2005

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 4

Naisia: 4

Yhteensä: 8

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista