Rautapuu

Kieli: 
Suomi
Näytelmälajit: 
Draama, Musiikkinäytelmä, Nuortennäytelmä
Julkaisuvuosi: 
2009
Sivumäärä: 
97
Kesto: 
Kokoillan näytelmä
Synopsis: 

Musiikkinäytelmä RAUTAPUU on kertomus nuorisolle tarkoitetusta kesäleiristä, joka sijaitsee eristyksissä muusta maailmasta. Kännykät eivät tällä ”Hyvinvoinnin kesäleirillä” toimi ja bussi käy vain kerran viikossa. Leiriä johtaa diktaattorimaisin ottein Paavo, jonka lakeijat, leirin muut isoset eli kapot tottelevat sokeasti leirin mielivaltaisia sääntöjä. Jokaisen tulijan on tutustuttava tarkkaan leirin sääntökirjaan, joka määrää mm. että kaikki julkiset hellyydenosoituksetkin on kielletty.

Varsinaiset leiriläiset ovat poikkeusnuoria, omasta mielestään hylkiöitä, joitten vanhemmat ovat likimain unohtaneet jälkikasvunsa leirille oppimaan ”sosiaalista käyttäytymistä ja sopeutumista yhteiskuntaan”.

Eräänä kuumana kesäpäivä leirille saapuu Sebastian – ulkomaisen paluumuuttajaperheen poika -, joka saapumisestaan lähtien kapinoi hiljaisella, mutta määrätietoisella tavalla leirin sääntöjä vastaan. Hän rakastuu ja häneen rakastuu leirin ”oudoin” tyttö Miranda. Pahaksi onneksi myös leirin ”pomo” Paavo on rakastunut Mirandaan eikä lopputuloksena näitten erilaisten ihmisten kohtaamisesta voi olla kuin hankaluuksia.

Hankaluudet kulminoituvat rikokseen, jonka seurauksena leirin ja leiriläisten paitsi ”lakienmukainen” elämä myös moraaliset valinnat joutuvat kohtalon vaakakuppiin.

Näytelmän mottona on venäläisen kirjailija Jevgenija Semjonovna Ginzburgin lause: ”Loppujen lopuksi murhaaja ei ole vain se, joka suuntaa iskun, vaan jokainen joka tukee pahaa toistamalla ajattelematta vahingollisia poliittisia teorioita tai kirjoittamalla puolitotuuksia.” Näytelmän nuoret yrittävät oppia, mikä on totuus, mikä on oikein ja millaiset valinnat johtavat oikeudenmukaisuuteen. Mutta se ei suinkaan ole niin helppoa kuin he olettavat...

Käyttäjäroolit: 
Miehiä: 9
Naisia: 14
Yhteensä: 23
Soveltuvuus kesäteattereille: 
Ei
Ensi-ilta ammattiteatterissa: 
Ei
Ensi-ilta harrastajateatterissa: 
Ei
Info: 

Henkilöistä miesrooleja pitäisi olla SEBASTIAN, PAAVO, HEIMO ja ALLU; muut miesrooleiksi kirjoitetut voi korvata naisilla mikäli miesroolien näyttelijöistä on pulaa – nimet tietty täytyy muuttaa.