Logo Näytelmat.fi

Olipa kerran minä. Narsistin kootut totuudet

Synopsis

Heini Junkkaalan uutuus Olipa kerran minä kertoo kirjailijasta, joka kirjoittaa Kansallisteatterille näytelmää narsismista ja päätyy uhraamaan yksityisyytensä saadakseen yleisön arvostamaan itseään. Teos pureutuu narsismin teemaan tuoreella tavalla ̶ tekijän näkökulmasta.

Junkkaala alkoi kirjoittaa aiheesta kolme vuotta sitten havaittuaan, että hänen omaa käyttäytymistään ohjaa jatkuva tarve tehdä vaikutus muihin ihmisiin. ”Arvostuksen kaipuuni ohitti jopa läheisteni tarpeet. Tämän häiritsevän havainnon seurauksena aloin kirjoittaa näytelmää, jonka päähenkilö yrittää kirjoittaa itsensä näkyväksi. Aivan kuten teoksen henkilöhahmoissa, uskon, että meistä kaikista on löydettävissä narsistisia piirteitä”, Junkkaala kuvaa teoksen ydinajatusta.

Heini Junkkaala kuuluu merkittävimpiin suomalaisiin nykynäytelmäkirjailijoihin. Hänen edellinen Kansallisteatterin työnsä oli yleisö- ja arvostelumenestys Kristuksen morsian (2010), joka käsitteli kristinuskon suhdetta seksuaalisuuteen.

(Lähde: Suomen Kansallisteatteri 2015)

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

146

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 0

Naisia: 0

Yhteensä: 0

Muita rooleja

Kantaesitys toteutettiin neljällä naisnäyttelijällä ja kahdella miesnäyttelijällä.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista