Logo Näytelmat.fi

Odotus

Synopsis

Vuonna 2009 kuusikymmentävuotiaita naisia on Suomessa noin 42 200. Marja Packalén ja Pirkko Saisio ovat kaksi heistä. He kuuluvat suuriin sotien jälkeen syntyneisiin ikäpolviin ja samalla teatterin suurkuluttajaryhmään. Odotuksessa tämän sukupolven naiset nostetaan näyttämölle, sen päähenkilöiksi. Sen sijaan, että näyttämöllä toistettaisiin keski-ikäisen naisen kliseitä vaihdevuosista, lättärinnoista tai oikeudesta hyvään seksiin, siellä tehdään oikeasti vaikeita tunnustuksia. Odotus on rehellinen ja itseironinen polyfonia siitä, millaista on olla kuusikymmentävuotias nainen Suomessa vuonna 2009. Se on dokumentaarinen teatteriesitys kahdesta naisnäyttelijästä, Marja Packalénista ja Pirkko Saisiosta – heidän lukemattomista rooleistaan ja roolien takaisesta todellisuudesta. Osa esityksen tarinoista on totta, osa lainattuja, osa täysiä valheita. Ne pohjaavat keskusteluihin, joita Saisio ja Packalén ovat useiden vuosikymmenten ajan keskenään käyneet. Esityksen temaattisessa keskiössä on odottava nainen. Nainen, joka odottaa milloin isää. Milloin miestä. Milloin naista. Milloin lasta. Lastenlasta. Tuomiota. Valoja eteisessä. Vuoroa. Huonoja uutisia. Hyviä uutisia. Yleisöä. Yksinäisyyttä. Kuolemaa. (Lähde: KOM-teatteri 2009)

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

81

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

10.9.2009 KOM-teatteri

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 0

Naisia: 2

Yhteensä: 2

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista