Logo Näytelmat.fi

Mummon monoloota

Synopsis

Näytelmässä kuvataan 80 –vuotiaan kotonaan yksin asuvan mummon arkea, ajatuksia ja unelmia. Näytelmän henkilö käy läpi elämäänsä vaikuttaneita asioita ja ilmiöitä lämpimän huumorin sävyttämänä. Vanhemmalla iällä vakavasti sairastuva roolihenkilö jaksaa uskoa elämänsä jatkumiseen sairauden keskelläkin. Näytelmässä käsitellään myös ajankohtaisia asioita. Niistä eniten näytelmän roolihenkilöä koskettaa vanhenevan ihmisen kyky selviytyä yksin arjestaan. Kun naapuriapu loppuu naapurien kuoltua, jäävät jäljelle ystävät. Mutta hekään eivät voi ottaa omaisten paikkaa. Ja jos omaisia ei ole tai he eivät pidä tiivistä yhteyttä, jää vanheneva ihminen ystäviensä varaan. Näytelmän mummo on räiskähtelevä kansanihminen, joka pitää päiväkirjaa kirjoittamalla päivittäin kalenteriinsa pitkät kirjoitukset ajan tapahtumista, ilmiöistä ja loppuaikana naapurien aiheuttamasta häiriöstä. Näytelmän mummo on kirjannut ylös tapahtumia 30 vuoden ajalta tietoisena siitä, että poika kyllä tekee niistä joskus jonkun lukupaketin. Monologi sinällään on puheenvuoro arjen sankareista, sota-aikaan eläneistä yksinhuoltajaäideistä ja heidän rankasta selviytymistarinastaan. Tässä tapauksessa yhdestä heistä hänen itsensä kertomana kokoillan monologinäytelmänä.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

24

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Nurkkateatteri

Roolit

Miehiä 0

Naisia: 1

Yhteensä: 1

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista