Logo Näytelmat.fi

Sue Townsend

Leicester , 2.4.1946 -

Sue Townsend on englantilainen prosaisti ja näytelmäkirjailija. Hänet tunnetaan erityisesti Adrian Mole -kirjojen kirjoittajana.

Sue Townsend (oik. Susan) syntyi esikoisena työväenluokkaiseen viiden lapsen perheeseen. Hän lopetti koulunkäynnin täytettyään viisitoista ja alkoi työskennellä erinäisissä ammateissa kuten tehdastyöläisenä ja kaupan myyjänä. Täyttäessään kaksikymmentäkaksi Townsendilla oli jo kolme lasta. Kirjoittamisen hän aloitti vasta kolmekymmenvuotiaana. Nykyisin Townsendilla on kaikkiaan neljä lasta, jotka hän on kasvattanut yksin. Townsend sairastaa diapetestä, minkä seurauksena sokeutui vuonna 2001.

Townsendin Adrian Mole -kirjat kertovat teini-ikäisen pojan, myöhemmin nuoren miehen, elämästä. Ne heijastelevat humoristisesti pojan kokemusmaailmaa suhteessa sosiaaliseen ympäristöön. Esillä on erityisesti koululaitos, johon Townsend suhtautuu omien kokemustensa perusteella epäilevästi. Townsendin ensimmäinen Adrian Mole -kirja, The Secret Diary of Adrian Mole, Aged 13¾ julkaistiin vuonna 1982. Kaikkiaan kirjasarjaan kuuluu yhdeksän romaania. Esikoisromaanin pohjalta on tehty samanniminen televisiosarja vuosina 1985–87.

Townsend on kirjoittanut niin ikään esikoisromaanin pohjaavan näytelmän The Secret Diary of Adrian Mole, Aged 13¾ (1984). Juha Siltanen on suomentanut näytelmän nimellä Adrian Molen salainen päiväkirja (1996). Lisäksi Townsend on kirjoittanut kymmenen muuta näytelmää ja myös viisi Adrian Mole -hahmosta riippumatonta romaania.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Adrian Molen salainen päiväkirja

Sue Townsend ( Kirjailija )

Draama

1996

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista