Logo Näytelmat.fi

Raija-Sinikka Rantala

1947 -

Raija-Sinikka Rantala on suomalainen kirjailija ja teatteriohjaaja. Hän on kirjoittanut kolme romaania ja useita näytelmiä. Rantala on työskennellyt ohjaajana mm. Helsingin Kaupunginteatterille, Kotkan Kaupunginteatterille, Koko Teatterille, Lahden Kaupunginteatterille ja Teatteri Vanha Jukolle.

Rantalan esikoisromaani on vuonna 2005 julkaistu Optimisti, joka kertoo kafkalaisen tarinan työttömäksi jäävästä näyttelijästä. Kiiteltyä teosta seurasi vuonna 2009 romaani Klovni. Myös se sijoittuu teatterimaailmaan kuvatessaan epäonniseksi kääntyvää teatteriprojektia. Rantalan viimeisin romaani on talvella 2012 ilmestynyt Miekkatanssi. Se on trillerimäinen, valheen, riippuvuuden ja halun ympärille kiertyvä rakkaustarina perheensä jättävistä miehestä ja naisesta. Romaaneista ensimmäinen, Optimisti, on kantaesitetty Rantalan itsensä ohjaamana Teatteri Vanha Jukossa syksyllä 2008.

Taiteellisen työnsä lisäksi Rantala on toiminut monissa tärkeissä teatterialan järjestöissä, esimerkiksi Kansainvälisessä Teatteri Instituutissa ITI:ssä. Lisäksi hän on toiminut johtotehtävissä Lahden ja Helsingin kaupunginteattereissa ja Teatterikorkeakoulussa. Rantala on myös teatterin teoreetikkona arvostettu. Hän on kirjoittanut venäläisen Konstantin Stanislavskin teatteriteoriasta tietoteoksen Näyttelijä – auteur (1988).

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Aimo sankari

Raija-Sinikka Rantala ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1998

Lue lisää

Medea's daughters

Raija-Sinikka Rantala ( Kirjailija )

Draama

1999

Lue lisää

Minä ja Orson Welles

Raija-Sinikka Rantala ( Dramatisoija )

Draama, Komedia

2013

Lue lisää

Optimisti

Raija-Sinikka Rantala ( Kirjailija )

Draama

2008

Lue lisää

Peltovalta

Raija-Sinikka Rantala ( Kirjailija )

Komedia

1971

Lue lisää

Pohjanmaa

Raija-Sinikka Rantala ( Dramatisoija )

Draama, Komedia

1993

Lue lisää

Ravit eli tanssi henkesi edestä

Raija-Sinikka Rantala ( Kirjailija )

Draama

2011

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista