Raija-Sinikka Rantala

Syntynyt: 
1947

Raija-Sinikka Rantala on suomalainen kirjailija ja teatteriohjaaja. Hän on kirjoittanut kolme romaania ja useita näytelmiä. Rantala on työskennellyt ohjaajana mm. Helsingin Kaupunginteatterille, Kotkan Kaupunginteatterille, Koko Teatterille, Lahden Kaupunginteatterille ja Teatteri Vanha Jukolle.

Rantalan esikoisromaani on vuonna 2005 julkaistu Optimisti, joka kertoo kafkalaisen tarinan työttömäksi jäävästä näyttelijästä. Kiiteltyä teosta seurasi vuonna 2009 romaani Klovni. Myös se sijoittuu teatterimaailmaan kuvatessaan epäonniseksi kääntyvää teatteriprojektia. Rantalan viimeisin romaani on talvella 2012 ilmestynyt Miekkatanssi. Se on trillerimäinen, valheen, riippuvuuden ja halun ympärille kiertyvä rakkaustarina perheensä jättävistä miehestä ja naisesta. Romaaneista ensimmäinen, Optimisti, on kantaesitetty Rantalan itsensä ohjaamana Teatteri Vanha Jukossa syksyllä 2008.

Taiteellisen työnsä lisäksi Rantala on toiminut monissa tärkeissä teatterialan järjestöissä, esimerkiksi Kansainvälisessä Teatteri Instituutissa ITI:ssä. Lisäksi hän on toiminut johtotehtävissä Lahden ja Helsingin kaupunginteattereissa ja Teatterikorkeakoulussa. Rantala on myös teatterin teoreetikkona arvostettu. Hän on kirjoittanut venäläisen Konstantin Stanislavskin teatteriteoriasta tietoteoksen Näyttelijä – auteur (1988).

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Otsikko Kirjailijan rooli Julkaisu Lajit KieliLajittele laskevasti Alkuperäinen kieli
Optimisti kirjailija 2008 Draama Suomi
Ravit eli tanssi henkesi edestä kirjailija 2011 Draama Suomi
Minä ja Orson Welles dramatisoija 2013 Komedia, Draama Suomi
Aimo sankari kirjailija 1998 Komedia, Draama Suomi
Pohjanmaa dramatisoija 1993 Draama Suomi
Peltovalta kirjailija 1971 Komedia Suomi
Medea's daughters kirjailija 1999 Draama Englanti