Jacob Grimm

Syntynyt: 
4.1.1785
Syntymäpaikka: 
Hanau
Kuollut: 
20.9.1863

Grimmin veljesten vanhempi veli Jacob Grimm oli oikeusoppinut, kielitieteilijä, kulttuuritutkimuksen ja historian harrastaja, sekä kirjallisuudesta kiinnostunut moniosaaja. Kirjallisuuden historiaan hän on jäänyt yhdessä veljensä Wilhelm Grimmin kanssa keräämiensä ja toimittamiensa saksankielisten kansansatujen ansiosta.

Grimmin sadut ovat vanhojen kansansatujen ja -tarinoiden perustalta kirjoitettuja kertomuksia, jotka monesti sisältävät moraalisen opetuksen ja ovat kuvastoltaan voimakkaita. Grimmin veljekset keräsivät ja uudelleenkirjoittivat satujaan useamman satukokoelman verran. Ensimmäinen kokoelmista julkaistiin vuonna 1812 nimellä Kinder- und Hausmärchen ja pelkästään se sisälsi yli kaksisataa toimitettua satua. Grimmin satuina nykyisin tunnettut tarinat kuten ”Hannu ja Kerttu,” ”Lumikki,” ”Prinsessa Ruusunen,” ja ”Punahilkka” ovat lievennettyjä, myös lapsille soveltuvia versioita alunperin varsin rajuista ja väkivältaisista tarinoista.

Grimmin veljekset tunnetaan kotimaassaan Saksassa myös saksan kielen kieliopin ja sanakirjan laatijoina. He aloittivat Deutsches Wörterbuch -teoksen laatimisen, ja se valmistui 32-osaisena laitoksena vuonna 1961. Nykyisin teossarjaa kutsutaan alullepanijoidensa mukaan myös lyhenteellä ”Der Grimm”.

Jacob Grimmin lingvistisellä työllä on niin ikään katsottu olleen merkitys myöhemmälle kielitieteelliselle kehitykselle.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2011

Teokset

Otsikko Kirjailijan rooli Julkaisu Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Jänis ja siili kirjailija 2005 Lastennäytelmä Suomi
Kaunotar ja hirviö kirjailija 1986 Lastennäytelmä Suomi
Kolme kultaista hiusta kirjailija 2011 Draama, Lastennäytelmä Suomi
Saapasjalkakissa kirjailija 2002 Lastennäytelmä Suomi
Satu Hannusta ja Kertusta kirjailija 1992 Lastennäytelmä Suomi
Tuhkimo kirjailija 1989 Lastennäytelmä Suomi
Uskollinen Johannes kirjailija 1987 Nukketeatteri, Lastennäytelmä Suomi