Eila Pennanen oli monipuolinen kirjailija ja kirjallisuusvaikuttaja sekä arvostettu suomentaja. Pennasen työllä on ollut mittava vaikutus suomalaisen kirjallisuuskritiikin ja suomennustyön kehittymiseen.
Pennanen syntyi Tampereella. Hänen perheensä oli keskiluokkainen ja kannusti tulevaa kirjailijaa opiskelemaan. Pennanen kirjoittikin ylioppilaaksi vuonna 1936, ja valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1940. Vuonna 1947 Pennanen suoritti kirjastotutkinnon.
Pennasen esikoisteos oli romaani Ennen sotaa oli nuoruus (1942), joka kuvaa Helsingin ylioppilaselämää 1930-luvulla. Teosta seurasi muutama psykologisesti motivoitunut pienoisromaani, ja sitten historiallinen suurromaani Pyhä Birgitta (1954). Se kertoo 1300-luvulla Ruotsissa eläneen pyhimyksen tarinan. Viisikymmentäluvulla Pennanen kirjoitti myös joukon novelleja, jotka saivat voimansa uskonnon alueelle sijoittuvista kysymyksenasetteluista. Kuusikymmentäluvulla Pennasen kirjallinen tyyli muuttui suorasanaisemmaksi. Teemat käsittelivät länsimaissa ilmenevää yhteiskunnallista ja kulttuurillista muutosta.
Seitsemänkymmentäluvun alussa Pennanen keskittyi työläiskuvauksesta ja keskiluokan noususta ammentavaan Tampere-trilogiaansa. Trilogiaan kuuluvat romaanit Himmun rakkaudet (1971), Koreuden tähden (1972) ja Ruusuköynnös (1973). Kahdeksankymmentäluvulla Pennanen kirjoitti trilogiaansa temaattisesti sidoksissa olevia teoksia. Näissä romaaneissa työväenluokan nousu ja yhteiskunnallisen tasavertaisuuden eetos muuttuu pettymykseksi modernismin henkisen vararikon edessä. Viimeisessä romaanissaan Tyttölapsi (1992), kirjailija puhuukin nykyajan turmeluksesta viisaan vanhuksen äänellä.
Romaanien lisäksi Pennanen kirjoitti joukon näytelmiä. Näistä menestynein on vuonna 1967 valmistunut Aurinkomatka. Se on Pennasen romaanien tapaan tarkkasilmäinen ajankuva ja yhteiskunnallinen puheenvuoro. Pennasen viimeisin näytelmä on Teatteri Jurkassa vuonna 1981 esitetty Äiti ja poika.
Kaunokirjallisen työnsä lisäksi Pennanen oli oman aikansa näkyvimpiä ja arvostetuimpia kirjallisuuskriitikkoja Suomessa. Hän lukeutuu myös suomentajana maamme kärkikastiin. Tästä kertoo jo pelkästään suomennettujen teosten lukumäärä, joka yltää yli sadan. Pennnanen suomensi yhtä lailla filosofian klassikoita kuin dekkarikirjallisuuttakin.
Eila Pennaselle myönnettiin Aleksis Kiven palkinto vuonna 1965, suomentajien Agricola-palkinto vuonna 1971 ja Väinö Linnan palkinto vuonna 1974.
Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012