Claes Andersson on suomalainen psykiatri, kirjailija ja jazzmuusikko. Hän on tehnyt pitkän poliittisen uran, joka kulminoitui kulttuuriministerin tehtävään vuosien 1995 ja 1998 välisenä aikana.
Suomenruotsalainen Andersson kirjoittaa ruotsiksi. Hän on kirjoittanut useita näytelmiä ja ollut mukana tekemässä useita televisiokäsikirjoituksia. Hänen töitään ovat mm. näytelmät EKO (1979), Röster i stenen (1979) ja Mania (2003). Andersson on yksi Lauri Tölösen elokuvan Palava enkeli (1986) käsikirjoittajista, kuten myös Veli-Matti Saikkosen TV-elokuvan Vuoden viimeinen kesä (1998).
Suurimman osan Anderssonin kirjallisista töistä muodostavat runokokoelmat, joita hän on kirjoittanut kaikkiaan viisitoista. Anderssonin suomennettuja runokokoelmia ovat Parhaat päiväni (Mina bästa dagar, 1987), On kylmä, täällä palaa (Det är kallt, det brinner, 2003), Ajan meno (Tidens framfart, 2005) ja Pimeyden kirkkaus (Mörkrets klarhet, 2010). Lisäksi Andersson on kirjoittanut neljä tietokirjaa ja neljä romaania, viimeisimpänä vuonna 2011 ilmestyneen muusikko Otto Donnerin elämänkerran Oton elämä (Ottos liv, 2011). Andersson itse on pidetty jazzpianisti ja häneltä ja hänen yhtyeeltään Claes Andersson Triolta on ilmestynyt levy These Foolish Things – Jazz! (2002).
Andersson valittiin kansanedustajaksi ensimmäisen kerran vuonna 1987. Vuonna 1990 hän oli perustamassa Vasemmistoliittoa, jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi hänet nimitettiin. Andersson oli eduskunnassa vuoteen 1990 asti, jolloin hän ilmoitti jättävänsä politiikan. Vuonna 2007 Andersson kuitenkin asettui jälleen Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokkaaksi. Hän keräsi eniten ääniä puolueestaan, tuli valituksi, mutta joutui jättämään eduskunnan vuonna 2008 terveydellisten syiden takia.
Andersson on koko työuransa ajan edistänyt mielenterveyspotilaiden ja yleisemmin kansallisen mielenterveyden asiaa. Hänelle on myönnetty useita palkintoja, mm. WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinto vuonna 2011.
Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012
