Logo Näytelmat.fi

Melli Maikkula

Melli Maikkula on hyvinkääläislähtöinen käsikirjoittaja ja näytelmäkirjailija. Maikkula on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta Korkeakoulusta pääaineenaan elokuva- ja tv-käsikirjoitus ja toiminut mm. Putouksen pääkäsikirjoittajana. Ennen menestyksekästä uraansa kotimaiseen kärkeen kuuluvana komediakäsikirjoittajana, Maikkula pyöri Ylioppilasteatterissa, Kellariteatterissa ja Hyvinkään Teatterissa yli 10 vuoden ajan.

Melli Maikkulan televisio- ja elokuvakäsikirjoitukset ovat keränneet kiitosta ja palkintoja. Lyhytelokuva Katto (2017) palkittiin niin Jussi-palkinnolla kuin myös kilpailusarjansa toisena teoksena Cannesin elokuvafestivaaleilla.

Maikkulan käsikirjoitukset ovat komediallisia, mutta sisältävät myös tummia sävyjä. Tekstejä yhdistää humoristinen ja filosofinen kirjottajanote. Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry ja Käsikirjoittajien Kilta valitsivat jäsenäänestyksellä Melli Maikkulan vuoden käsikirjoittajaksi v. 2020 seuraavin saatesanoin:

“Melli Maikkula on maailmalla lyhytelokuvistaan palkittu, taitava kirjoittaja, joka on työskennellyt myös käsikirjoittajien ammattikunnan puolesta ja pitänyt käsikirjoittajien asiaa esillä. Lisäksi Melli kirjoittaa mainiota Tavistsembaloitsija -sarjakuvaa, joka tekee näkyväksi käsikirjoittajan ammatin iloja ja haasteita Instagramissa. Osuva ja samaistuttava sarjakuva on kannustanut, ilahduttanut ja lohduttanut kollegoja ja sen soisi tulevan entistä suuremman yleisön tietoisuuteen.”

Teokset

Pelle

Melli Maikkula ( Kirjailija )

Komedia

2019

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista