Logo Näytelmat.fi

Kaksi tiikeriä

Draama,
Lastennäytelmä,
Nuortennäytelmä

2024

Synopsis

Näytelmä kertoo kahdesta tiikeristä Kipinästä ja Hämärästä, jotka kasvavat vihollislaumoissa. Kipinä on Tuli-lauman tuleva suojelija, ja Hämärä Virtauksen lauman tuleva suojelija, joka haluaisi isänsä vastustuksesta huolimatta tietäjäksi. Kipinä kokee olonsa ulkopuoliseksi, koska vanhemmat suosivat hänen siskoaan Ruusua. Hämärä ja Kipinä kohtaavat sattumalta ja pienen alkunahistelun jälkeen Hämärä ehdottaa, että he lähtisivät yhdessä pois. Matkalla Kipinä ja Hämärä kohtaavat erilaisia vaaroja sekä Elementtien tiikerin ja Yön tiikerin, jotka kertovat Hämärän ja Kipinän olevan heidän seuraajiaan. Palattuaan Kipinälle ja Hämärälle selviää, että Kipinän isä juonittelee Virtauksen laumaa vastaan, minkä vuoksi nuoret tiikerit joutuvat vielä kerran vaaraan ja yhdistämään voimansa estääkseen laumojen välisen sodan.

Näytelmä voitti Esittävien taiteiden oppilaitosten liitto ETOL ry:n lasten ja nuorten näytelmätekstikilpailun vuonna 2024.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

44

Kesto

Pienoisnäytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 4

Naisia: 6

Yhteensä: 10

Muita rooleja

Rooleja yhteensä noin 15-20.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.