Vanharouva Eine Vainikainen saa yllätysvieraan asianajaja Paavo Sälynojanahon muodossa. Rouvaa odottaa perintö, mutta minkälaisin ehdoin? Siitä saa kuulla pian myös siveä naapuri Anneli Kutvonen, jolla on omat salaisuutensa. Entä mitä osastonhoitaja on touhunnut pikkujouluissa? Ja kuka tuo terveiset rapakon takaa? Tässä muutama kysymys koskien tarinaa, joka kuljettaa katsojaansa niin sairaalamiljöössä kuin erinäisissä kodeissakin. Voisi todeta, että suusta suuhun menetelmällä ei välttämättä pysytä totuudessa, mutta mielenkiintoisia vivahteita se tuo arkiseen elämään…
Tarina sijoittuu pikkukaupunkiin ja ideana on, miten asia kulkee suusta suuhun ja muuttuu aivan toisenlaiseksi kuin se alun perin oli.
Näytelmän kantaesitysversiossa käytettiin tunnettuja melodioita
äänitteiltä, nämä merkitty nimellä käsikirjoitukseen. Esittävä teatteri voi valita oman mieltymystensä mukaan musiikit tai jopa jättää musiikit
käyttämättä. Vanhanrouvan repliikit on kirjoitettu Savo-Karjalan
murteella, niitä voi tarpeen mukaan oikaista kirjakieleksi, toisenlaiseksi
murteeksi tai ns. suuhun sopivaksi.