Kilpavarustelua on komedianäytelmä suomalaisesta mökkielämästä parhaimmillaan, tai pahimmillaan. Mökkielämähän on parhaimmillaan rentouttavaa ja leppoisaa kesän viettoa, mutta tässä näytelmässä mökkielämästä tulee kilpavarustelua naapuruston kanssa, veren maku suussa.
Kaiken pahan alku ja juuri on yliaktiiviset mökkiläiset Pena ja Satu. He hääräävät ja puuhastelevat niin kiivaasti pihallaan, että heidän epäillään käyttävän huumeita jaksaakseen ylivoimaisilta tuntuvat ponnistelunsa. Muiden mökkiläisten vaimot kihisevät kateudesta uutteraa Penaa seuratessaan ja siksi he alkavat hiostamaan omia miehiään samanlaiseen uurastukseen. Mökkialueen miehet joutuvat lujille ja jopa henkensäkin kaupalla he joutuvat tekemään uusia ja loputtomia mökki- ja piharemppoja. Monet tätä uurastusta ei kestä, vaan he pakevat ulkomaille tai antavat urhoollisesti henkensä tappourakoiden edessä.
Lopulta Väne saa tarpeekseen ja hän palkkaa moottoripyöräjengiläiset hoitamaan Penan pois elävien kirjoista ja samalla myös kiusaa tekevät kauriit ja aurinkoa varjostavat männyt. Myös Vänen vaimon Ulpun mitta täyttyy, kun naapurin Satu käy varastamassa joka yö hänen kauneimmat perennansa. Apuun ryntää myös Savipuoli kirveineen ja lopulta asioita hoidellaan myös moottorisahoin ja pyssyin. Rauha saadaan mökkialueelle, kun Penan paranee ja hänen aivoihin painautuneet korvatulpat saadaan pois. Naiset jopa allekirjoittavat rauhansopimuksen, jonka miehet ovat laatineet.
Vain Savipuoli jatkaa kirmaamista kirveensä kanssa. Hän jahtaa vaimoaan Pirkkua kirveellä, koska tämä ei suostu noudattamaan antautumis- ja rauhansopimusta. Mutta Pirkku ei jahtaamisesta pahastu, vaan päinvastoin nauttii siitä.