Logo Näytelmat.fi

Läpilyönti

Draama,
Komedia

2018

Synopsis

Näytelmän perusteema kumpuaa pesäpallosta, jännityksestä, hiestä ja huudoista kentän laidalta.  Pesäpallokulttuuri, yhteisöllisyys, menneisyys ja nykyisyys kohtaavat tarinassa, jonka voi nähdä myös kertomuksena ihmisen sinnikkyydestä.

Yksi näytelmän kantavista teemoista on päähenkilö Jeren halu nousta urheilun huipulle. Estääkö vai kannustaako loukkaantuminen tai Jeren lapsuuden rankka kokemus isän kuolemasta unelmien toteutumisen. Toinen teema on nuoren Sirjan unelma laulajan urasta. Noustaanko pikkukylästä, kaukana maailman metropoleista, lahjakkuudella ja päättäväisyydellä kohti isoja lavoja.

Kyläyhteisö koostuu erilaisista ja mielenkiintoisista persoonallisuuksista ja heidän kauttaan eletään tarinaa yhdessä Jeren ja Sirjan kanssa. Kylän karaokebaari on tärkeä kokoontumis- ja tapahtumapaikka.

Näytelmän kohtauksissa liikutaan tässä päivässä ja ajassa, mutta yllättävästi myös rinnakkaiskuvissa menneisyydessä. Itse Tahko Pihkalakin, pesäpallon kehittäjä ja ”isä” nähdään myös näyttämöllä. Käsikirjoittaja on myös sisällyttänyt henkilöihin arkkityyppejä ja niiden varjoja.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

53

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

10/07/2016, Kyläparin myllyteatteri, Kitee

Roolit

Miehiä 7

Naisia: 11

Yhteensä: 18

Muita rooleja

Kaksi lapsiroolia

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.