Logo Näytelmat.fi

Vartioitu kylä

Synopsis

Kesällä 1944 alkoivat suomalaisten rintamalinjat Venäjällä murtua. Partisaanivaara kotirintamalla kasvoi. Siviilielämän turvaamiseksi lähetettiin joihinkin Kainuun rajakyliin ryhmä sotilaita, joiden tehtävänä oli koota kauempana olevista taloista asukkaat keskikylän taloihin ja vartioida heitä öiseen aikaan partisaanien tihutöiltä. Kylät olivat laajoja ja talojen välimatkat pitkiä, joten kylän vartioiminen ei sujunut ongelmitta.

Näytelmän päähenkilö Kalle on kotiutettu sodasta yli-ikäisenä. Hänen kotinsa Tulivaara sijaitsee Hyrynsalmelle saksalaisten tukikohtaan pyrkivien partisaaniryhmien kulkutiellä, joten Kallen aikeet tehdä heinää usein keskeytyvät.

Rintamavastuusta vapautunut Kalle ei kuitenkaan halua lähteä evakkoon, vaan pysyttelee itsepintaisesti kotona siitäkin huolimatta, että kylään komennetut ”toisen luokan” sotilaat vaativat häntä tulemaan yöksi Keskitalolle. Tämän seurauksena syntyy huhu, että Kalle toimisi käpykaartilaisten ja partisaanien avustajana, etenkin kun Kallen kaukopartiojoukoissa palveleva Jaakko-poika katoaa lomalla ollessaan.

Näytelmän keskeisimpiä teemoja ovat partisaanivaaran siviiliväestössä aiheuttama turvattomuus, vartiotehtäviin komennettujen sotilaiden kyvyttömyys hoitaa kyläläisten asioita sekä sodan aiheuttama pelko ja rintamalta kantautuneet huhut. Sota ei säästänyt ketään.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

73

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 13

Naisia: 8

Yhteensä: 21

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.