Puuttuva aika

”Opettajaton koulu, kouluton kylä, isätön poika, lentämätön kone, viljaton pelto ja mitä vielä. Liikkumaton auto, ainakin mulla.”
Tapahtuu alkukesässä, juhannuksen molemmin puolin, tämän päivän Suomessa. Kirkkojärven kylä lähellä itärajaa. Tyhjentyvä yhteisö, josta koulu lakkautettu ja terveyspalvelut siirretty toiseen kuntaan. Lapsia kylässä on enää Immu, 14 vuotta.
Anssi Saukkonen, helsinkiläinen elokuvaohjaaja, on lähtenyt ennen häitään tuulettumaan, tutustumaan Suomen parhaisiin puoliin, pykäämään nykyaikaista elokuvaa siitä, mikä vielä on ”aitoo ja hyvää” ja mitä yleensä ei tiedetä. Suomalainen versio köyhän pikajunasta, yhdistelmä fiktiota ja faktaa, elokuvaa ja dokumenttia, kuvallista kerronta EU:n äärirajoilta. Ja kerrottavaa riittää; Anssin auto jää kylälle jumiin, silta hajoaa, kännykkä simahtaa – ja jumiin jää Anssi myös ajatuksissaan, vanha muisto, muistuma kalvaa ja kasvaa, kunnes Antti saa siitä niskalenkin: ”Mun piti tulla tänne, että löytäisin sen, mitä en ollut ikinä halunnut löytää. Elämästäni puuttuvan ajan… Nyt Senja mentiin!”
(Marja Tuominen: Kesänäytelmäluettelo 2002, SHT)