Avoimien ovien päivä

Asta on yli kolmekymppinen nainen, joka elää nykyaikaista sinkkuelämää Helsingissä. Hän on eronnut aviomiehestään ja asettunut hikiseen yksiöön Hakaniemen liepeille. Elämä voisi nykiä uuteen suuntaan. Asta vain ei tahdo päästä irti. Äidin katse seuraa. Äidin rakkaus peittää alleen, vyöryy eteen, paiskaa sivuun, hidastaa, vetää takaisin ja jouluksi kotiin. Kotiin, jossa isä on ollut hiljaa, äiti nukkunut huonosti, pikkusiskot pidätelleet pissujaan ja vessanovea pidetty appoavoimena aina siitä lähtien , kun vanhin tyttäristä tuli siihen ikään. Ikään, johon ei äidillä ole avaimia. Nuoreen mieleen, jonne ei ovista kuljeta. Ruumiiseen, joka on liian laiha, liian lihava, kömpelö, turpoava, pakottava, hellä, kimmoisa ja ikävästä raskas. Hurjaa on ihmisen elämä antautuvana äitinä. Eikä se aina näytä aivan vaivatonta olevan antautuvan äidin tytärenäkään. Puhumattakaan isästä, joka on päähenkilöiden elämän suhteen aivan sivuhenkilö ja omankin elämänsa tapauksessa vähän nurkassa ja vaiti. (Sirkku Peltola, 1999)